Petri Kontiola matkalla kohti pistekuninkuutta – jenkkikaksikko hajuetäisyydellä
Kun jääkiekon MM-kisat ovat edenneet välierävaiheeseen asti johtaa Leijonien kapellimestari Petri Kontiola kisojen pistepörssiä 15 (8+7) tehopisteellään.
Kontiola kantoi Suomea myös puolivälieräpelissä Slovakiaa vastaan. 4-3-voitossa Kontiola itse teki maaleista kaksi ja syötti Juhamatti Aaltosen voittomaalin.
Kontiolan pahimmat uhkaajat voittoa ajatellen tulee USA:n ryhmästä, joka kohtaa lauantai-iltana omassa puolivälieräpelissä Sveitsin. USA-kippari Paul Stastny on 13 (6+7) pisteessä kolmantena ja Craig Smith on saalistanut 12 (3+9) tehopistettä.
Pistepörssin kakkosen Ilja Kovaltshukin sekä nelosen Steven Stamkosin kisat päättyivät puolivälierävaiheeseen, kun Venäjä ja Kanada putosivat jatkosta.
Kontiolan aisapari Juhamatti Aaltonen on tilaston kuudes neljällä maalilla ja seitsemällä maalisyötöllä eli yhteensä 11 tehopisteellä.
Välieräjoukkueista Sveitsin paras Roman Josi on myös paras puolustaja pistepörssissä kolmella maalilla ja kahdeksalla tehopistellä sijalla yhdeksän.
Paras ruotsalainen 3+3-tehoilla on Fredrik Petterson vasta sijalla 21.
MM-välierät alkavat Suomi-Ruotsi-ottelulla lauantaina klo 16.00. USA ja Sveitsi-iskevät yhteen klo 20.00
MM-kisojen pistepörssi, ennen välieriä:
1. Petri Kontiola FIN 8+7=15 2. Ilja Kovaltshuk RUS 8+5=13 3. Paul Stastny USA 6+7=13 4. Steven Stamkos CAN 7+5=12 5. Craig Smith USA 3+9=12 6. Juhamatti Aaltonen FIN 4+7=11 ... 9. Roman Josi SUI 3+5=8
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa Sveitsin pudotuspeleissä – katso tilanne
- Jättipaukku: NHL-legenda sai monoa!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Selostajan sanat yllätti kaikki – synnytys NHL-ottelussa
- IS: Liiga-paikkaa hamuava Imatran Ketterä on palkannut uuden päävalmentajan
- KHL-pelaajan käytös kiehuttaa – omat joukkuekaveritkin valittavat tuomareille
- IL: Lukon kallis hyökkääjä lähdössä toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta?
- Kurjuuden aikakausi on ohi! Jarmo Kekäläisen Buffalo jättiyllätykseen NHL:ssä
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Liiga-seuralle järkälemäinen vahvistus – ”Tässä teidän kärkihankinta”
- Kärpissä ovi käy – neljä pelaajaa ulos!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IS: Jukka Jalosen poika sai töitä Liigasta!