Kokemus oli valttia Tukholmassa, kun Ruotsi nappasi tärkeän 2-1-voiton Tshekeistä lauantai-illan kamppailussa. Illan voittomaalin iski yli 600 NHL-pelin konkari Henrik Tallinder, joka oli syystäkin tyytyväinen illan pelistä. – Nyt pelasimme tasaisen ottelun. Olimme jokaisella osa-alueella vahvoja. Sveitsi-pelissä sorruimme yliyrittämiseen ja yritimme välillä pelata jopa liian nättiä. Hyvä tasonnosto, ruotsalaispuolustaja kertasi SuomiKiekko-sivustolle. Uransa ensimmäisiä MM-kisojaan vasta 34-vuotiaana pelaava pakki oli erityisesti tyytyväinen siihen ilmeeseen, jolla voitto tuli. – Nyt pelasimme perusasioihin – kiekkoa maalille ja miestä maalille. Ja sillä se tulos tuli. Voitto oli katastrofaalisen Sveitsi-pelin jälkeen mannaa ruotsalaisyleisölle. Sitä se oli myös joukkueen ilmapiirille. – Valtava juttu. Meidän oli palattava tasollemme sellaisen tappion jälkeen. Sellaisen pelin jälkeen ei ole muita vaihtoehtoja. Kun turnauksen voittotili on saatu auki, on turnausta helpompi lähteä jatkamaan. – Meillä on hyvä runko kasassa. Osoitimme, että hyvällä viisikkopelillä voimme mennä pitkällekin asti. Tämän päälle on hyvä alkaa rakentaa turnausta uudelleen, Tallinder muistutti. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotalo

LUE MYÖS: