Millainen Leijonien puolustus MM-kisoissa lopulta rakenteeltaan onkaan?
Kuva: Ilari Isotalo
Tämän kevään MM-kisoihin Leijonien puolustus koki pientä rakennemuutosta, kun jalkeilla on aiempaa vähemmän kiekollisen puolen erikoisosaamista.
Valinnoissa painotettiinkin enemmän oman pään puolta.
– Siellä on kokemusta ja sitten on jämäkkyyttä jokaisessa parissa. Uskon, että puolustuspelaamisen suhteen tiiveys ja yleensäkin maalin lähellä pelaaminen ovat ne meidän vahvuudet tuolla kalustolla, puolustajien peluuttamisesta vastaava Ari-Pekka Selin tuumaa SuomiKiekko-sivustolle.
Puolustuksen suhteen teemat valmistautumisessa ennen perjantain avausottelua ovat selvät.
– Pyritään saamaan se meidän avauspelaaminen ja muu sujumaan. Yritetään löytää sopivia pareja ja ratkaisuja siihen.
– Tietysti nyt on myös se, että ylivoimapelaamisen suhteen spesiaaliosaamista ei ole niin isosti tuossa. Mutta nyt haetaan sitä, että saataisiin sieltä viivalta kiekkoa maalille ja sitten siellä pitää olla hyökkääjiä, jotka pystyvät tekemään ruuhkaa ja pelaamaan vahvasti maalinedustalla. Niitä haetaan, HPK:n päävalmentajana toimiva Selin kertoo.
Yhden ison asian Selin nostaa esille puolustuksen rakenteen osalta.
– Nyt meillä kaikki parit pystyvät pelaamaan alivoimaa. Pystytään jakamaan kuormaa, kun on kuusi peliä yhdeksään päivään. Tarkoitus ei tietenkään ole jäähyillä, mutta meillä on semmoista leveyttä porukassa nyt kyllä.
Tasaisuutta
Toisin kuin viimeisinä muutamina vuosina, Leijonien puolustuksessa ei ole nyt aivan täysin selkeitä ykkös- tai kakkospuolustajaa. Tasaisuus on asia, jonka Selin nostaa esille. – Siinä puolustuksessa on kilpailua ja kaikilla on halu auttaa joukkuetta voittamaan. Se ei ole yhden tai kahden profiilipelaajan harteilla. – Ja jos ajattelee, niin meidän ykkösparin ja nelosparin väli ei ole hirveän iso, vai onko sitä eroa ollenkaan. Se on hyvin tasainen. Viikon harjoituksissa peräpään lopullinen roolitus tarkentuu ja valmistuu perjantain Saksa-ottelua varten. – Kyllä meillä suunnitelmaa tuossa on ja nyt lähdetään harjoittelemaan ensimmäisellä kokoonpanolla. Keskiviikkona sitten tehdään lopulliset ratkaisut esimerkiksi ylivoimapelaamisen suhteen, Selin kertoo. Ilari Savonen, Helsinki Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!