Lukko-torjuja valmiina kiekkosateeseen: ”Hienoa aloittaa supertähtiä vastaan”
Rauman Lukkoa kuluneella kaudella edustanut Simon Nielsen pääsee heti kisojen alkuun melkoiseen haasteeseen.
Juuttivahti kohtaa nimittäin muun tanskalaisryhmän kisojen alkuun pahimman mahdollisen paikkaan, kun vastaan asettuu Kanadan tähtisikermä.
– Valtava haaste. Hienoa päästä aloittamaan pelaamalla supertähtiä vastaan, Nielsen pohti SuomiKiekko-sivustolle.
– Onhan siellä muutama ihan kohtuullinen pelaaja. Mutta hauska päästä pelaamaan. Jokainen odottaa huomista innolla, tanskalainen naurahti.
Lukkoa kaksi kautta putkeen edustanut vahti myönsi kuitenkin alun kisoille olevan melkoinen.
– Onhan se vaikein mahdollinen tapa aloittaa. Mutta emme yritä ajatella sitä, pitää vain keskittyä siihen, mitä itse teemme.
NHL-nimet mukaan vasta myöhemmin
Tanska joutuu pärjäämään ensimmäiset pelinsä ilman suurimpia tähtiään. Ainakin Philip Larsen ja Mikkel Bödker saapuvat Tukholmaan vasta myöhemmin viikonlopun aikana. Ilmapiiri nuoressa ryhmässä on Nielsenin mukaan silti odottava. – Moni pelaaja on ollut mukana jo viisi viikkoa, joten kaikki odottavat jo innolla huomista. Kanada-Tanska alkaa lauantaina Suomen aikaa klo 17.15. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotalo Mitä juutti ajattelee uransa jatkosta? Lue lisää Simon Nielsenin mietteitä Tanskan iskukyvystä ja omasta tulevaisuudestaan myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä