Leijona-puolustaja Slovakia-pelin johdon menetyksestä: ”Ei kuulunut naps missään vaiheessa”
Leijonat aloittivat puolivälieräottelun Slovakiaa vastaan mainiosti, kun joukkue eteni jo 3-0-lukemin johtomatkalle. Slovakia tuli kuitenkin kamppailun keskivaiheilla tasoihin ja loi paikkoja jopa johtomaalille.
Vaikeudet kuitenkin kääntyivät Leijonien kannalta positiivisiksi, kun ykkösketjun laituri Juhamatti Aaltonen löi tauluun johto- ja lopulta voittomaaliksi jääneen osuman.
Joukkue osoittikin luonnetta noustuaan vielä haasteiden jälkeen voittoon. Se on iso juttu puolustajan Sami Lepistön mukaan.
– Totta kai se on hyvä merkki. Ei kuulunut naps missään vaiheessa ja se kertoo juuri joukkueen selkärangasta. Pantiin lisää puita uuniin, Lepistö kertasi SuomiKiekko-sivustolle.
Kokonaisuudessaan Leijonat olivat erittäin tehokkaita puolivälieräkamppailussa Slovakiaa vastaan.
– Kyllähän me teimme aika hyvällä prosentilla paikoista maaleja, sillä niitä paikkoja nyt ei ihan liikaa ollut. Täytyy kuitenkin olla siihen tehokkuuteen tyytyväinen, Lepistö tuumasi.
Ja ihan jo koko turnauksen kannalta, tarvittavat osumat voittoja ajatellen ovat tulleet.
– Silloin kun se maali pitää tehdä, niin silloin se on tullut. Se luo koko joukkueelle semmoista fiilistä ja hyvää oloa, eikä tule turhautumista. Totta kai se on hyvä merkki, Leijonien takalinjoilla isossa roolissa vetävä Lepistö tiivisti.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?