Leijonien kokenut pakki Ossi Väänänen oli hävityn Ruotsi-pelin jälkeen odotetun pettynyt mies. Jokereita edustava puolustaja tiivisti ottelun ratkaisun pelin jälkeen tuttuihin teemoihin. Maalinteko ja erikoistilannepelaaminen. – Ei siinä mitään. Kaverin ylivoima oli tappavaa. Tekivät pari maalia sen avulla ja viimeisen tyhjiin. Ja me ei saatu yhtään, Väänänen kiteytti.¨ Leijonien murheeksi osoittautui jo ennakkoon puhetta herättänyt Daniel Sedinin, Henrik Sedinin ja Loui Erikssonin vitja. Se vastasi Ruotsin kahdesta ylivoimalla syntyneestä maalista. – He ovat maailmanluokan pelaajia. Ja se yhteen pelaaminen on huikeaa. Kyllä se on koko viisikon efortti, millä heidät pitää pysäyttää, Väänänen pohti. Kamppailu oli Leijonilta kuitenkin 3-0-lukemia parempaa kiekkoa. Tämän myös puolustaja otti esille. – Alku oli niheätä. Mutta kyllä se sen jälkeen lähti käyntiin. Toinen ja kolmas erä olivat hyvää pelaamista. Ja siinä meillä oli myös maalintekopaikkoja, Väänänen muistutti. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotalo

LUE MYÖS: