Kovassa liidossa olevalle USA:lle kaksi loistovahvistusta – ”Hyviä lisiä joukkueeseemme”
Jopa lohkovoittoa kohti tällä hetkellä menossa oleva USA saa kaksi uutta vahvistusta joukkueeseensa, kuten aiemmin uutisoimme (lue lisää täältä ja täältä).
Jo Suomeen saapunut Alex Galchenyuk oli mukana sunnuntain Saksa-ottelun alkulämmittelyssä, mutta ei vielä pelannut. Toinen vahvistus T.J. Oshie puolestaan saapuu myöhemmin maahan.
Heidän tulonsa sopii mainiosti joukkueen päävalmentajalle Joe Saccolle.
– Alex on vähän nuorempi, joka pelasi hienon ensimmäisen vuoden NHL:ssä Montrealin riveissä. Hänellä on nyt kokemusta NHL:stä sekä kansainväliseltä tasolta nuorten MM-kisoista. T.J. on jo melkeinpä veteraani, iältään erittäin kokenut pelaaja. Hän tuo energiaa, pelaa kovaa, tekee töitä ja pystyy pääsemään vastustajan ihon alle, Sacco kertaili.
– Tuollaisia pelaajia sitä haluaakin joukkueeseen mukaan. Molemmat ovat hyviä lisiä joukkueeseemme, Sacco näkee.
Kaksikosta ainakin Galchenyuk on mukana, kun USA:lla on mahdollisuus varmistaa lohkovoitto tiistaina ottelussa Slovakiaa vastaan.
Tilanne onkin hyvä jenkeille.
– Voimme nyt määrittää oman kohtalomme. Meillä on mahdollisuus ottaa ykkössija tästä haltuun, mikä riippuu vahvasti siitä, miten pelaamme. Se on tietenkin hieno tilanne, päävalmentaja Sacco näkee.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n