Traktor otti voiton KHL-finaaleissa selkä seinää vasten

© Kuva: Juha Tamminen

Traktor Tsheljabinsk otti ensimmäisen vierasvoiton KHL:n finaalisarjassa ja venytti ottelusarjan ratkaisun ainakin kuudenteen kamppailuun, kun Dinamo Moskova kaatui maanantaina 4-3-lukemin.

Traktor aloitti ottelun tehokkaasti ja se johti ajassa 8.49 jo 3-0-lukemin. Toisessa erässä Dinamo aloitti kirinsä iskemällä 1-3-kavennuksen Petri Kontiolan jäähyn aikana ja iski erässä vielä kahdesti. 3-3-lukemissa lähdettiin päätöserään.

Traktor teki kuitenkin vielä voittomaalin ajassa 55.02 Andrei Kostitsynin toimiessa maalintekijänä.

Dinamo-pakki Janne Jalasvaara jäi Kontiolan tavoin tehopisteittä.

Traktor kavensi otteluvoitot nyt 2-3:een, kun neljä voittoa vaaditaan mestaruuteen.


Nikotiininuuskat kotiovellesi edullisesti ja helposti

  • Tilaa laillisesti netistä suoraan kotiovellesi.
  • Suomalaisesta verkkokaupasta kaikki suositut tuotteet.
  • Edullisesti lyhyellä toimitusajalla.