Esa ”Tiki” Tikkanen: ”Toivottavasti osaavat juhlia Porissa huolellisesti ja antaumuksella!”
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässät kruunattiin keskiviikkoiltana jääkiekon Suomen mestariksi 35 vuoden tauon jälkeen. Tampereen Tappara taipui porilaisten veljellisessä käsittelyssä otteluvoitoin 4-2.
Peliyhtiö Unibetin jääkiekkolähettiläs Esa Tikkanen onnittelee porilaisia mestaruudesta, mutta myös palveluksesta suomalaiselle jääkiekkoilulle.
Se oli sitten siinä, Tikkanen. SM-liigakausi 2012-2013 voidaan laittaa pakettiin.
– Kyllä. Pitkä kausi on takana, mutta vastaavasti Ässien mestaruusjuhlat vasta edessä. Toivottavasti osaavat juhlia Porissa huolellisesti ja antaumuksella!
Ässät puski mestariksi voitoin 4-2. Eli seliteltävää ei juurikaan jäänyt.
– Antti Raanta torjui Ässille mestaruuden. Tappara voi jossitella Juha Metsolan sulamisella, mutta isossa kuvassa Raanta on suurin yksittäinen syy Padan mestaruusjuhlaan.
Ässien edellisestä mestaruudesta ehtikin kulua vaivaiset 35 vuotta.
– Se on pitkä aika, mutta urheilussa kaikki on mahdollista. Tämä teki niin hyvää Ässille ja Porille, mutta myös suomalaiselle jääkiekkoilulle. Nyt nähtiin jälleen kerran se, että rajallisillakin resursseilla voidaan saavuttaa vaikka mitä, jos on vain halua, uskoa ja sielua sitoutua. Ässät on loistava esimerkki noista kaikista elementeistä, herkistelee Tikkanen.
– Haluan myös sanoa, että osui aika lailla sydämeen nähdä Veli-Pekka Ketola jälleen Isomäessä. Tunnen ”Vellun” hyvin ja tiedän, että hän halusi palata hallille nimenomaan Karri Kiven joukkueen takia. Hieno ele, hieno mies!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!