Traktorin sankari Petri Kontiola: ”Nyt oli meidän vuoro voittaa”
SuomiKiekko-sivusto tapasi sunnuntaina Kazanissa Traktor Tsheljabinskin suomalaishyökkääjä Petri Kontiolan, josta leivottiin Ak Bars -pelin sankari (raportti).
Kontiola ratkaisi ainoastaan kahdeksan sekuntia ennen ensimmäisen jatkoerän loppua niittaamalla 2-1-voittomaalin.
– Hyvä peli. Molemmilla oli hyviä paikkoja, mutta näin kävi tänään. Me hävittiin pari edellistä jatkoaikaa ja nyt oli meidän vuoro voittaa, Kontiola huikkasi.
Suomalaistykki myöntää pitkien matsien tuntuvan kropassa.
– Jatkoerät ovat fyysesti välillä raskaita, mutta mukavahan niitäkin on pelata.
Kontiola on saanut tulla jo pidempään toimeen ilman loukkaantunutta ketjukaveriaan Konstantin Panovia. Viimeksi Panov pelasi Kontiolan rinnalla Avangard-sarjassa.
– Varmaan Panovin poissaolo häiritsisi kaikkia ketjuja, mutta meillä on myös muita hyviä pelaajia. Eli ei se sillä tavalla haittaa.
Traktorin valttikorttina on pidetty kanukkimaalivahti Michael Garnettia, mutta Kontiola antaa joukkuehengen mukaisen lausunnon.
– Hän on yksi meistä.
Sarja jatkuu ylihuomenna Tsheljabinskissa – Kontiola povaa tasaista vääntöä. Otteluvoitot ovat 3-2 Kazanille.
– En mä oikein tiedä – samanlaista hommaa luvassa.
Haastattelu: Marina Mukhametzyanova, Kazan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden