Tappara kävi nappaamassa puolivälieräsarjassa HIFK:ta vastaan jälleen voiton, kun se oli torstaina Helsingissä parempi lukemin 4-1.

Lukemat saattavat hieman hämätä, sillä todellisuudessa taisto oli suhteellisen tasainen. Tappara käytti kuitenkin paikkansa selvästi tehokkaammin hyväkseen.

– Kyllähän tämä sarja lähti tavallaan käyntiin. HIFK antoi enemmän painetta, mutta sitten taas se heidän keskialueen träppi oli syvemmällä ja tiiviimpi. Kyllä sen näkee, että HIFK:n peli kehittyy koko ajan. Tiukemmaksi tämä sarja tästä vain menee, Tapparan avainhyökkääjiin kuuluva Ville Nieminen pohti kamppailun tauottua.

Nieminen itse pääsi maistelemaan psyykkistä peliä monella tavalla. Katsomon puolelta varsinkin ottelun loppupuolella huudeltiin kaikennäköistä.

– Kyllähän siellä maksava asiakas nähtävästi saa huutaa ihan mitä vaan, Nieminen sanoi huuteluihin liittyen.

Myös kaukalossa ja vaihtopenkin puolella keskustelu kävi kuumana erityisesti HIFK:n hyökkääjän Siim Liivikin kanssa.

– Siimillä on oma pelisuunnitelma ja minulla oma. Ne saattavat välillä kohdata, mutta nuo kuuluvat tähän peliin tai sitten eivät. Sanotaan niin, että meillä jokaisella on oma tehtävä kaukalossa ja sen välittömässä läheisyydessä.

Nieminen oli pohtivalla päällä sen suhteen, nähtiinkö torstain pelissä kuitenkaan sitä todellista pudotuspelitunnetta.

– Jos 59 minuuttia ollaan lähes ilman taklauksia ja viimeisellä minuutilla on taklauksia, niin ei se nyt sillä tavalla oikein ollut sitä oikeanlaista tunnetta.

– Mutta en minä tiedä kuuluvatko näihin pudotuspeleihin taklaukset. Kaikki asiat mitkä kuuluvat jääkiekkoon, niin ne kuuluvat pudotuspeleihin, Nieminen tiivisti filosofisesti.

– Tässä mennään peli kerrallaan ja välillä ne kuuluvat ja välillä eivät. Sarja on vasta alkamassa, Nieminen muistutti perään.

Ilari Savonen (@ilarisavonen), Helsinki