Pelicans-hyökkääjältä kaksi isoa kulmakiveä joukkueen vahvaan nykyvireeseen
Kuva: Juha Tamminen
Edellisistä seitsemästä ottelustaan viisi voittanut Pelicans on vielä mukana taistelemassa pudotuspeleihin pääsystä.
Tällä hetkellä Pelicans löytyy sarjataulukossa sijalta 12. Eroa viimeisessä pudotuspelipaikassa tällä hetkellä kiinni olevaan SaiPaan on kuusi pistettä.
Lauantain JYP-ottelu ei tiukasta taistelusta huolimatta tarjonnut lisäpisteitä lahtelaisjoukkueen laariin. Se harmittikin kovasti lahtelaisjoukkueen hyökkääjää Pekka Saarenheimoa.
– Kyllä me kaikkemme jätimme jäälle, mutta se ei vain riittänyt. Taas olisi voitto ollut otettavissa, mutta mitään ei jäänyt käteen, 30-vuotias sentteri pohti tiivistäen SuomiKiekko-sivustolle.
Mutta pidemmälle katsoessa lahtelaisjoukkueen hyökkääjä voi olla tyytyväinen. Pelicans on löytänyt runkosarjan loppupuolella hyvän vireen pitkälti kahden ison kulmakiven kautta.
– Kaikki tietävät sen, että mitä siellä kentällä pitää tehdä. Pelitapa on selkiytynyt ja liikumme paljon paremmin, mitä jossain vaiheessa kautta. Samalla (Jere) Myllyniemi on ollut maalissa loistava, mikä on auttanut meitä todella paljon, Saarenheimo näkee.
Samalla haastavien viime kausien jälkeen Saarenheimo on löytänyt peli-ilonsa Lahdesta, jossa vastuuta on tullut paljon niin tasakentällisin kuin erikoistilanteiden puolella.
Pelaaminen onkin ollut mukavaa jo kokeneeksi hyökkääjäksi laskettavalle Saarenheimolle.
– Totta kai. Kyllä sitä aina nauttii, kun pääsee pelaamaan. Varsinkin kun tulee voittoja, niin jääkiekko on todella mukavaa.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Lahti
Ovatko viime aikojen hämmennystä herättäneet kurinpitotuomiot tuoneet sekaannusta taklauspelaamiseen? Mitä Saarenheimo ajattelee betoniplekseistä? Lue näistä lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä