Ovatko tuoreet kurinpitopäätökset tuoneet hämmennystä? – ”Ei ehdi jäädä katselemaan”
Kuva: Juha Tamminen
Kuluneen viikon aikana SM-liigan ympärillä on riittänyt keskustelua. Jokereiden puolustajalle Markus Nordlundille annettu pelikielto on saanut aikaan paljon vastalauseita lajin seuraajien parissa.
Eri seuroissa on kauden aikana ihmetelty liigan kurinpidon linjaa, jossa puhtaistakin taklauksista on annettu pelikieltoja. Mutta kantautuuko hämmennys jäälle?
– Ei sitä oikein kentällä tule mietittyä, että mitä voi tehdä. Siinä on niin paljon vauhtia, kiirettä ja painetta koko ajan. Ei ehdi jäädä katselemaan, että miten menee taklaamaan, Pelicansin hyökkääjä Pekka Saarenheimo kertoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Kyllä ainakin itse pelaan sillä tavalla, miten olen aina pelannut. Eivät nämä päätökset ole ainakaan minuun vaikuttaneet mitenkään, Saarenheimo jatkaa.
”Pitää vain odotella sitä”
Aivotärähdysten ja muiden loukkaantumisten yhteydessä on puhuttu paljon turvakaukaloista ja niiden puuttumisesta kaikkialta muualta SM-liigassa kuin Jokereiden kotiluolasta Hartwall Areenalta. Muutoksia asian suhteen ei auta kuin toivoa. – Ovathan ne betonipleksit pirun kovia, se on ihan selvä. Onhan se ihan eritasoinen kaukalo, mikä Hartwallilla on. Kyllä ne kunnon laidat ja pleksit tulevat jossain vaiheessa jokaiseen halliin. Pitää vain odotella sitä, Pelicansin 30-vuotias sentteri Saarenheimo pohtii. Turvakaukaloiden ja nykyisten joustamattomien laitojen välillä ero on täysin selvä. – Todellakin. Kyllä sen huomaa selvästi, että mikä ero joustolla ja betonilaidalla on, Saarenheimo myöntää. Ilari Savonen (@ilarisavonen), LahtiLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä