Mestiksen finaalijoukkueiden valmentajat vaativat: ”Voittajalle kuuluisi rahapalkinto”
Jääkiekon Mestiksen finaalisara Mikkelin Jukureiden ja Kouvolan KooKoon välillä alkaa lauantaina.
Runkosarjan voittanut Jukurit ei ole hävinnyt pudotuspeleissä otteluakaan ja lähtee suosikkina myös finaaleihin.
– Kummatkin joukkueet lähtevät suosikkeina finaaleihin. Ja näinhän se kuuluu mennäkin. On totta, että voitimme runkosarjassa KooKoon viidesti, mutta mitä sitten? Ne ovat vanhoja pelejä, joista ei ole enää mitään hyötyä, Jukureiden päävalmentaja Jarno Pikkarainen toteaa Unibetin tiedotteessa.
KooKoon pääkäskijä Juha Juujärvi heittää lisää vettä kiukaalle.
– Jukurit on kiistaton ennakkosuosikki ja kantaa kaikki mahdolliset paineet. Jokainen jääkiekkoa vähääkään seuraava ymmärtänee tämän asian, Juujärvi pamauttaa.
Siitä asiasta molemmat valmentajat ovat yhtä mieltä, että Mestiksen mestarin pitäisi saada mestaruuspytyn lisäksi riihikuivaa rahaa.
– Jo runkosarjan voitosta pitäisi saada muutakin kuin kotietu ja hyvä mieli. Rahalle on aina käyttöä, erityisesti Mestiksessä, Pikkarainen sanoo.
– En pistäisi pahitteeksi, jos rahaa olisi jaossa. Uskon, että muiden seurojen edustajat ovat kanssani samaa mieltä, virkaveli Juujärvi toteaa ja lisää:
– Isompana juttuna näen kuitenkin sen, että miten Mestiksen profiilia saataisiin nostettua? Henkilökohtaisesti ihmettelen esimerkiksi sitä, miksi tulevia finaalipelejä ei näy televisiossa? Jotain pitäisi tehdä, KooKoon päävalmentaja päivittelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä