Kärpät kovan pettymyksen myötä eteenpäin – ”Seura on oikealla tiellä”
Oulun Kärppien kausi 2012-2013 päättyi paljon aiemmin kuin sen pitikään, kun Lukko voitti Villi kortti -kierroksen sarjan ja meni puolivälieriin.
Sen jälkeen keskustelu on käynyt kuumana siitä, mitä syitä ison pettymyksen takana onkaan.
Eri keskustelupalstoilla on käyty läpi tarkasti myös seuran urheilutoimenjohtajan Harri Ahon työn aikaansaamisia.
Joten, miten mielestäsi olet onnistunut tällä kaudella työssäsi, Harri Aho?
– Sitä pitää kysyä muilta. Meillä hallitus ja toimitusjohtaja arvioivat sitä työtä, että miten se on mennyt, Aho pyöritteli SuomiKiekko-sivustolle jatkaen:
– Kun miettii tuota tulosta, niin onhan se helekutinmoinen pettymys. Mutta tuloskaan ei saa ohjata liikaa tekemistä. Näen, että meidän seura on oikealla tiellä. Olemme tehneet äärimmäisen hyvää työtä sen eteen, että meillä on sellainen runko, jonka me haluamme tuohon joukkueeseen.
– Tätä kautta pitää analysoida vielä tarkemmin ja tehdä asioita ensi kaudella vielä paremmin, Aho tiivisti.
Nyt katseet keskittyvät tiukasti jo tulevaan kauteen, jonka joukkue on rakentunut pitkälle kaikessa hiljaisuudessa.
Muutoksia on kuitenkin luvassa.
– Aina niitä tulee kauden jälkeen. Näen, että meillä ei mitään niin radikaali tule, mutta kuitenkin niitä tulee, se on selvä.
Myös valmennusosasto oululaisjoukkueella menee uusiksi. Sen puolesta uutisia voidaan kohta odotella.
– Tullaan uuden valmennusjohdon kanssa ulos viimeistään huhtikuun aikana, Aho vahvisti.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!