Jukurit askeleen päässä mestaruudesta – ”Veskari sarjan paras”
Mikkelin Jukurit otti maanantaina tiukan otteen Mestiksen mestaruuspokaalista.
Jukurit kellisti KooKoon vieraissa lukemin 7-3. Mikkeliläiset johtavat finaalisarjaa nyt voitoin 2-0 ja mestaruus on katkolla keskiviikkona.
Maanantain ottelun kovin pistenikkari oli vierasjoukkueen Jesse Juntheikki tehoin 2+2. Myös Mika Partanen onnistui maalinteossa kahdesti. Samalla Partanen siirtyi playoffien maalipörssin kärkeen yhdeksällä osumalla.
KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi oli tappioon pettynyt.
– Seitsemästä maalistaan Jukurit teki yhden tyhjiin, kaksi ylivoimalla ja niistä neljästä muusta kolme oli täysin lahjoja meiltä. Jos ihan kulminoidaan, niin peli ratkesi maalinestopeliin ja maalintekopeliin, Juujärvi niputtaa pelin seuransa verkkosivuilla.
Juujärvi nostaa vastustajien riveistä esiin yhden pelaajan nimen. Italialaisvahti Andreas Bernard nappasi 39 laukausta ja teki muutaman näyttävän torjunnan.
– Vastustajan veskari on tämän sarjan paras ja varmasti pelaa ensi kaudella isoissa valoissa. Huikeita torjuntoja häneltä, Juujärvi päivittelee.
Mestiksen toista finaalia seurasi Kouvolan jäähallissa 4804 katsojaa, mikä on Mestiksen tämän kauden yleisöennätys.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Jonas Enlund: yllätysosoite!