HPK-valmentaja hehkuttaa hyökkäyspään vahvistusta: ”Nuoruutta ja raikkautta”
Kuva: Juha Tamminen
Kesken kauden HPK:hon hankittu Ville Järveläinen sai torstaina merkittävän onnistumisen, kun alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueesta tunnettu laituri iski uran avausmaalinsa SM-liigassa.
Joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli tyytyväinen hyökkääjänsä onnistumisesta.
– Erittäin tärkeä onnistuminen hänelle. Järveläinen on kuitenkin pelaaja, joka pystyy itse luomaan maalipaikkoja. Terävä ja jatkuvasti vaarallinen hyökkäyspäässä, HPK-käskijä pohti SuomiKiekko-sivustolle.
– Ne suurimmat ongelmat ovat vielä alakerrassa. Aina kun tullaan lähelle omaa maalia, näkyy kokemattomuus vielä otteissa.
Peliitoissa alkukaudesta pelannut HPK-kasvatti on ehtinyt vakuuttamaan lyhyessä ajassa valmentajan.
Vaikka rooli on jäänyt pieneksi, on Selin tyytyväinen miehen tulosta joukkueeseen.
– Ajateltiin, että hänestä on täällä (Turussa) meille hyötyä. Iso jää, joten pystyy haastamaan hyvin liikkeellään.
– Ja antoi kyllä hyvät näytöt meille. Tuo meille kuitenkin hieman erilaista pelaamista. Nuoruutta ja raikkautta. Häntä vastaan on vastustajan todella vaikea puolustaa.
Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!