Pelikielloista vapautunut voimahyökkääjä välierien yllätysratkaisijaksi: ”Ei päätä pensaaseen”
Kuva: Ilari Isotalo
Usein sanotaan kevään ja pudotuspelien olevan ihmeellistä aikaa.
Se sai jälleen vahvistuksensa keskiviikkona, kun TUTOn nelosketjun laitahyökkääjä Janne Öfverström palasi kaukaloihin ja otti ratkaisijan viitan harteilleen.
Tehot 1+1 TUTOn ja KooKoon välisessä ottelussa nakuttanut nuori hyökkääjä oli syystäkin tyytyväinen kamppailun tauottua.
– Tällaisia päiviä ei hirveästi ole ehtinyt tulla. En tiedä sitten, oliko se ketjukaveri (Anrei) Hakulisen magia, joka on tarttunut. Vai muuten vain kevättä rinnassa. Nyt tuntuu hyvältä pelata, Öfverström kertasi 3-0-voittoon päättyneen pelin jälkeen.
Hyökkääjän ensimmäinen pudotuspelimaali tuli makeaan paikkaan. Uran tähän mennessä isoin maali vei turkulaiset päätöserässä tavoittamattomalle karkumatkalle.
– Hyvään paikkaan tuli kyllä. Hakulinen siinä yritti kylläkin syöttää (Markus) Mäkiselle, mutta ryöstinkin sitten kiekon ja tällä kertaa sattui menemään sisään.
Pelikieltoputki unohtui helposti
Öfverströmin pudotuspelit lähtivät kaikkea muuta kuin helposti liikkeelle. Runkosarjan lopulla saatu kolmen pelin pelikielto piti voimahyökkääjän poissa ensimmäisistä Peliitat-peleistä. HIFK-kasvatti palasi peleihin neljännessä pelissä. Vain lentääkseen ulos ensimmäisessä vaihdossa. Uusi rangaistus oli kahden pelin mittainen – Ei auta työntää päätä pensaaseen. Sain ainakin hyvin aikaa treenata itseni kuntoon. En mä niitä pelikieltoja sen enempää miettinyt. Täytyy yrittää kunnioittaa tuomioita, pitää pää pystyssä ja tulla uudella innolla takaisin mukaan kun pääsee kaukaloon. – Jäälle ei ole tarkoitus mennä jarruttelemaan. Silloin kun askiin päästään, mennään täysillä. Välillä sitten sattuu ja tapahtuu, hyökkääjä lisäsi.Kohti Kouvolaa
Viime kaudella vielä A-junioreiden SM-liigaa tahkonneen voimahyökkääjän kausi on ollut haastava. Peliaika on ollut kortilla. Se ei ole saanut Öfverströmiä kärsimättömäksi. – En olettanutkaan, että pääsisin heti vetämään täyden kauden. Kyse on kuitenkin ensimmäisestä Mestis-vuodesta. – Vaikkei peliaikaa olekaan tullut niin paljoa kuin haluaisin, olen kauteen ihan tyytyväinen. Ja mikäs tässä. Hienoa, että pääsee nyt keväällä pelaamaan. Öfverströmin ja TUTOn taisto jatkuu perjantaina Kouvolassa, kun joukkue kohtaa KooKoon toistamiseen. – Ollaan pelattu hyvin Kouvolassa. Myös vieraspelaaminen on ollut hyvää, joten en usko vieraspelaamisessa olevan mitään vaikeuksia, nuori hyökkääjä päätti luottavaisena. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), TurkuLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä