JYP kiinnitti valmentajakseen entisen liigakiekkoilijan
Kuva: Juha Tamminen
JYP on tiedottanut uusimmasta valmentajastaan. 644 runkosarjaottelua SM-liigassa pakitellut Harri Laurila liittyy hurrikaanijoukkueen valmennustiimiin ensi kaudelle.
Päävalmentaja Marko Virtasen vetämään valmennusryhmään tulee Ari-Pekka Siekkisen ohella valmentajaksi entinen JYP-puolustaja Laurila.
– Olen todella innostunut päästessäni palaamaan liigavalmennukseen ja sen tapahtuessa vielä JYPissä vanhojen tuttujen ”Veltsun” ja ”Kengän” kanssa, niin mikä sen hienompaa. Uskon pelivuosien hyvän yhteistyön jatkuvan valmentajina ollessamme, Laurila kertoo JYPin tiedotteessa.
Laurila pelasi JYPissä kausina 1990-1994. Mies voitti peliurallaan neljä Suomen mestaruutta ja valittiin kaudella 1991-1992 sarjan parhaimmaksi puolustajaksi.
– Muistot ovat hienot Jyväskylän pelivuosilta. Toivotaan, että valmennuspestistä tulee samanlainen, kun sitä joskus myöhemmin muistelee. Hallilla ainakin aistii kotijoukkueelle samaa kannustusta, joka siivitti jo meitä aikoinaan pelatessamme, Laurila toteaa.
47-vuotias Laurila on toiminut aiemmin apuvalmentajana Lukossa sekä eri nuorisomaajoukkueissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä