Anaheim Ducksin palattua takaisin virallisiin harjoituksiin jäällä nähtiin yksi normaaliakin helpottuneempi mies.

Teemu Selänne sai syystäkin harjoitusten suurimmat aplodit, kun joukkue luisteli ensimmäisen kerran yleisölle avoimiin harjoituksiin.

– Tämä on upeaa. Olen sanonut, että faneilla on oikeus olla vihaisia kaiken tämän jälkeen. Mutta näin monen ihmisen näkeminen erityisesti Kaliforniassa lämmittää suuresti, suomalaiskonkari kertoi seuran sivuilla.

– Olen helpottunut, että tämä on ohi. Fanit ovat olleet meille aina tärkeitä. Erityisesti ne ovat olleen itselleni. Minulla ja faneilla on aina ollut erityinen suhde, Selänne hehkutti.

Viime kauden pettymys ei saa toistua

Ducks sai viime kaudella kamalan lähdön kauteen, kun joukkue käytänössä pelasi itsensä pois pudotuspeleistä jo syksyn peleissä.

Selänne painottikin, ettei niin saa enää tapahtua.

– Se oli painajainen. Meidän täytyy muistella sitä alkua ja varmistaa, ettei niin käy enää. Se oli kokemus, jota ei halua kokea enää.

Tiukka runkosarjarypistys ei anna edes enää moista mahdollisuutta.

– Nyt ei ole enää turhia pelejä tarjolla, jokainen jaossa oleva piste on valtava, Selänne päätti.