Pitkän tauon jälkeen palannut liigapuolustaja sopeutunut Espooseen: ”Juna menossa oikeaan suuntaan”
Kuva: Juha Tamminen
Mikko Kuukan viime kausi oli täynnä pettymyksiä. Jo alkusyksystä tullut oaha polvivamma piti lopulta puolustajan sivussa koko kauden. Sesongin jälkeen puolustaja jäikin ilman sopimusta.
Täksi kaudeksi Espooseen siirtynyt monipuolinen alakerran luutija on kuitenkin alkanut löytää virettään. SuomiKiekko-sivusto tapasi nälkäisen puolustajan vuodenvaihteen jälkeen.
– Oma alku on vähän ailahtelevaa, mutta sellaiset tuntemukset on, että ollaan menossa oikeaan suuntaan kokoajan, Kuukka pohti vuoden 2013 ensimmäisen pelin jälkeen.
Bluesin alkukausi on ollut vaihderikas. Vahvan alkusyksyn jälkeen tuli pienempi suvantovaihe. Viime aikoina peli on taas kulkenut.
– Sellainen tunne on, että ollaan vahvistuttu kokoajan. Juna on siinä mielessä nyt menossa oikeaan suuntaan.
Kokemus velvoittaa
Kuukka on löytänyt uudesta joukkueen maistuvan roolin. Paljon alivoimalla ja tasakentällisin tappeleva peruspuolustaja kertoo alkukauden olleen vielä haasteellinen. – Pelirytmi ja kaverit tulevat kokoajan tutummiksi ja tutummiksi. Paljonhan kokemuksia tässä on jo ehtinyt puolen vuoden aikana saada. Omaan peliinsä Ilves-kasvatti haluaa vielä tasaisuutta. – Vähän on pelin taso ailahdellut liikaa. Paljon on hyviä pelejä ja sitten on niitä huonoja pelejä. Vähän niin kuin joukkueena pelaaminenkin. – Itse kuulun kuitenkin siihen kokeneempaan kaartiin tässä joukkueessa, joten se peli pitäisi olla paljon tasaisempaa joka ilta, Kuukka painottaa.Kelkka kääntymässä kevättä kohti
Vaikean loppusyksyn jälkeen Blues sai uudelle vuodelle lentävän lähdön HIFK:n kaatuessa lopulta selvin lukemin. Myös Kuukka painotti ottelun merkitystä parin vapaapäivän jälkeen. – Tärkeä voitto. Oli kuitenkin kohtuullisen vaikeaa, kun oli uusi vuosi ja pidettiin vapaata. Siitä lähdettiin suoraan peliin, mutta hyvä alku kyllä saatiin. – Käytiin jo ennen joulua asioita joukkueen kanssa läpi. Välipäivinä näytettiin jo, että kelkka on kääntymässä ja nyt pysyttiin oikeilla raiteilla. Miehen omat tavoitteet kevääksi ovat selvät. Puolustaja haluaa nostaa tasoaan varsinkin omassa päässä. – Pitää pitää huoli, ettei omissa soi. Yritetään olla esimerkkinä ja taistella omassa päässä. Tarkoitus on pistää parasta pöytään joka ilta. – Alivoimaa paljon ja oman pään puhtaassa pitoa. Pitää oma peli helppona ja olla esimerkkinä jäällä, Kuukka päätti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), EspooLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!