Isä-Kapanen poika-Kapasen kylmäpäisestä avausmaalista – ”Maalintekijä”
Lauantain Kärppien ja KalPan välisessä kamppailussa nähtiin historian havinaa, kun KalPan omistajan ja kapteenin Sami Kapasen poika Kasperi Kapanen iski uransa avausmaalin.
Samalla Kasperista tuli tiettävästi ensimmäinen pelaaja, joka on iskenyt uransa avausmaalin rankkarista.
– Tietenkin oli hienoa saada se ensimmäinen. Ollut hyviä paikkoja näissä neljässä pelissä, mitkä olen pelannut. Varsinkin tässä pelissä tuntui pelaaminen erittäin hyvälle, hymyilevä nuori hyökkääjä tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.
Ratkaisulle tuli kehuja perheen sisältä.
– Maalintekijä, isä Sami sanoi iloiten poikansa kylmäpäisestä suorituksesta.
– Hänellä oli uskomaton draivi päällä. Oli maalipaikkoja ja meinasi kiekko jo aiemmin pomppia sisään. Oli hienoa, että hän sai tuosta maalista ihan konkreettisen palkinnon omasta työstään ja peräänantamattomuudestaan. Antoi meille vielä mahdollisuuden tulla tasoihinkin, joukkueen kapteeni jatkoi.
Päättäväisesti sisään
Nuorempi Kapanen toi KalPan maalin päähän seitsemän minuuttia ennen pelin loppua. Napakalla rannelaukauksellaan yrityksensä sisään upottaneella 16-vuotiaalla laiturilla oli selvänä se, millainen ratkaisu tulisi olemaan. – Katsoin vähän vielä, että miten maalivahti pelaa. Sitten kun se pelasi juuri niin kuin luulin, niin päätin tehdä sen, mitä ajattelin jo aiemmin. Vinkkejä ei tarvinnut paljoa kysellä. – Ei paljoa kysele ja eiköhän sillä ole paremmat rankkarit ainakin kuin minulla, niin turha kysellä huonommiltaan, Sami Kapanen naureskeli. – Sanoivat vaan, että tee maali, niin tein vain parhaani, Kasperi kertasi. Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu Lisää Kasperi Kapasen mietteitä liigapeleistä ja tulevaisuudesta myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta