Entinen Lukko-pakki kotiutunut Turkuun: ”Pelivarmuus parantunut”
Lukossa SM-liigaakin muutamana kautena pelaamaan ehtinyt Tony Vidgren on hiljalleen löytänyt uralleen uutta nostetta Turusta.
TUTO Hockeyssa alkukauden pelannut puolustaja kertoo ensimmäisen terveen syksyn moneen vuoteen maistuneen.
– Peli on lähtenyt hiljalleen rullaamaan oikeaan suuntaan, kun on saanut terveenä pelejä alle. On ollut aika paljon rikkonaisia kausia alla, Vidgren pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Vaikeahkon syksyn jälkeen peli tuntuu ottaneen varsinkin viime peleissä isoja askelia oikeaan suuntaan.
– Nyt on päässyt pelaamaan paljon putkeen, minkä ansiosta pelivarmuus on parantunut selvästi kauden mittaan. Kunhan saan koko kauden pelattua, niin tullaan kyllä varmasti näkemään kokoajan eteenpäin menevää Tony Vidgreniä.
Suoraviivaisuus tuonut mutkia matkaan
TUTOn pelaama todella suoraviivainen pelityyli on kohtuullisen omanlaisensa. Vidgren myönsi sen tuoneen melkoisesti haasteita omaan peliin.
– Vaati kyllä alkuun opiskelua ja totuttelua uuteen pelitapaan. Tietysti joka joukkueessa pyritään lähtemään mahdollisimman nopeasti omista, mutta Tamin tyylissä se ehkä tapahtuu vielä hieman korostetummin.
Myös joukkueena opiskelu on vielä kesken. Suunta on pakin mukaan kuitenkin oikea.
– Mitä nopeammin saadaan kiekko omista, sitä todennäköisemmin löytyy myös hyökkäyksestä tilaa. Pelitapa on osoittanut jo toimivuutensa ja eiköhän sekin vielä parane, kun kausi etenee.
Oma peli on ollut puolustajalla kuitenkin tehokasta. Alkukaudesta on syntynyt ensimmäiset maalit muutamaan kauteen.
-. Aina saanut vähän sanomistakin siitä, että pitäisi laukoa enemmän. Ja se on ihan tottakin. Pitää loppukaudesta harrastaa sitä enemmän, niin voisi osuakin useammin, Vidgren hymähti.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Turku
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä ovat panokset
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- NHL:n suomalaistulokas loksautti leuat – huima video leviää!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä