Ässät koki perjantaina harmittavan tappion, kun rakas paikallisvastustaja Lukko haki kolme pistettä Porista lopulta kohtuullisen helpon oloisesti. Ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa nähtiin pettynyt Ässät-valmentaja. Karri Kivi ihmetteli porilaisten vaisua esitystä. – Lukko oli hyvä, mutta meidän puoleltamme aika aneeminen ilta, Kivi tiivisti 1-3-tappioon päättyneen pelin juonen. Ässät johti ottelua vielä ensimmäisen erän jälkeen. Toisessa erässä tahti kuitenkin kääntyi, kun Lukko kiihdytti ensin rinnalle ja saman tien ohi. – Ensimmäinen erä oli hyvä puolin ja toisin, mutta kyllähän me sen jälkeen lopahdettiin yllättävän nopeasti. – Ilme oli kaikin puolin ”ei hyvä” tänään. Pisteitä ei tarvitse edes miettiä, ne menivät tänään selvästi paremmalle joukkueelle. Erityisesti lopun ilmeestä olen sen sijaan huolestunut, Kivi painotti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Pori

LUE MYÖS: