Voitosta iloinnut Risto Dufva: ”Kartturina oltiin, mutta lopussa kiitos seisoo”
SM-liiga palasi joulutauolta yhden ottelun voimin, kun Lukko sai Raumalla vastaansa Kärpät.
Pitkään tasaisesti edennyt ottelu kääntyi lopulta Lukolle lukemin 3-2. Suurimmaksi sankariksi nousi tanskalaishyökkääjä Mikkel Bödker, joka onnistui iskemään raumalaisille kaksi osumaa.
Lukolle voiton salaisuus oli erityisesti tiivis puolustuspeli. Joukkue onnistui puolustamaan tehokkaasti SM-liigassa eniten maaleja suorista hyökkäyksistä tehneen Kärppien yritykset.
– Yhden maalin pääsivät tekemään, mutta eivät kuitenkaan sen enempää. Sellaiset fyysisesti ja henkisesti hankalat omassa päässä pyörimiset olivat vähissä ja pystyimme välttämään niitä, Lukon päävalmentaja Risto Dufva kertasi UrhoTV:n haastattelussa.
Lukon teemana oli päästä pois kartturin paikalta, mikä ei aivan täydellisesti onnistunut Kärppien vahvan painostuksen myötä. Silti lopputulos on se asia mikä ratkaisee.
– Kyllä me vähän kartturina oltiin, mutta lopussa kiitos seisoo, Dufva iloitsi.
Raumalaisten ykköshahmona Bödkerin lisäksi illan ottelussa oli 32 kertaa kiekon eteen venynyt Petri Vehanen. Kärpiltä ykkösviittaa kantoi puolestaan joukkueen molemmista maaleista vastannut Ivan Huml.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!