Olli Määttä motivoituneena kohti kisoja: ”Viime vuosi harmitti”
Vuosi sitten Nuorten MM-kisat olivat Olli Määtälle melkoinen pettymys, kun jo ensimmäisessä ottelussa tullut taklaus päätti puolustajan turnauksen.
Monipuolinen puolustaja kertoi viime kisojen jääneen harmittavaan.
– Kyllähän se harmitti, mitä viime vuonna kävi. Toisaalta se tuo varmasti myös lisämotivaatiota hommaan. Haluaa olla tosissaan mukana ja panna kaiken likoon joukkueen puolesta, Määttä pohti kisojen alla.
Näissä kisoissa Määttä on jo joukkueen kokeneinta kaartia. Puolustaja uskoo sen helpottavan Venäjälle lähtöä.
– Kaksi kertaa on ollut mukana, joten sen puolesta ei enää suuria yllätyksiä pitäisi tulla.
Seuraennätykset uusiksi
Määtällä on allaan vahva alkukausi OHL:stä. London Knight on vaikean alun jälkeen päässyt melkoiseen lentoon. Alla onkin 21 voitettua ottelua. – Joukkue meni aika uusiksi tällä kaudella. Alku oli vähän vaikeaa, mutta sen jälkeen homma lähtenyt kulkemaan, Määttä kertaili. Myös oma peli on kulkenut. Vastuuta on tullut, mikä on maistunut suomalaiselle. – Hyvin on mennyt. On päässyt pelaamaan isossa roolissa jäällä. On tullut hyvin alivoimaa, ylivoimaa ja tasaviisikoin. Sen lisäksi on saanut olla varakapteenina, mikä on ollut suuri kunnia itselleni.Kohti Venäjää käy tie
Leijoniin puolustaja saapuu kovin odotuksin. Harri Rindellin valmennettava ryhmä onkin vakuuttanut monipuolisen puolustajan. – Nyt on oltu jo jonkin aikaa yhdessä ja saatu hyviä hetkiä. Varsinkin Vierumäellä saatiin pelitapa selväksi ja tutustuttiin myös joukkueena. Venäjältä Pohjois-Amerikkaan tottunut puolustaja odottaa mielenkiintoista haastetta. – Venäjälle lähtö on itsellekin uutta. Siinä mielessä pitää olla hyvin valmistautunut, Määttä päätti luottavaisena. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), HelsinkiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?