Näkökulma Moskovasta: ”Leijonien on löydettävä kiekollinen rohkeus”
Kuva: Juha Tamminen
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit Ilari Savonen ja Ilari Isotalo, jotka käyvät läpi Suomen ja Ruotsin kohtaamisen annin.
Ruotsi oli lauantaina Suomea parempi luvuin 4-1. Olivatko luvut ansaitut?
Ilari Savonen: Tietenkin neljäs maali tuli tyhjiin ja kolmatta maalia edelsi hirveä virhe Joni Ortion ja puolustuksen välillä. Ruotsi oli silti parempi erityisesti viimeistelyssä ja kokonaisvaltaisessa terävyydessä. Pelin edetessä Leijonat paransivat ja tasoituskaan ei ollut kaukana, mutta silti ”effort” oli selvästi heikompi kuin Tshekkiä vastaan.
Ilari Isotalo: Moskovassa nähtiin tiukka vääntö, mitä luvut siinä mielessä vääristävät. Ruotsi oli kuitenkin ottelun tärkeimmillä hetkillä paremmin pelin sisällä ja ansaitsi voittonsa.
Miksi Leijonien suoritus Ruotsia vastaan oli heikompi kuin Tshekkiä vastaan?
Savonen: Suomi ei pystynyt vierittämään hyökkäyksiä tarpeeksi tehokkaasti hyökkäyspäätyyn, jolloin pelistä tuli tökkivää. Toki maalipaikkoja oli, mutta eipä mennyt kiekko kunnolla maaliin saakka. Kunnon lääkkeitä Ruotsin pelitapaa vastaan ei oikein meinannut löytyä. Samalla suorittaminen oli varovaista ja hidasta.
Isotalo: Realiteettinä pitää muistaa myös se, että Ruotsi oli torstaiseen Tshekkiin verrattuna huomattavasti parempi. Joka osa-alueella. Siinä mielessä ei voi puhua Leijonien pelin suuresta romahduksesta. Sama peli ei yksinkertaisesti riittänyt samaan tulokseen.
Millä aseilla Venäjä voi kaatua sunnuntaina?
Savonen: Itseasiassa Venäjää vastaan paras lääke on rohkea hyökkääminen, jossa on kuitenkin muistettava sopiva varovaisuus. Leijonien on löydettävä kiekollinen rohkeus taas peliin mukaan. Samalla pitää muistaa se, että Venäjän supertähdet iskevät todella tappavasti vastaan. Siihen Suomen on oltava alusta alkaen valmiina. Omista paikoista on puolestaan pystyttävä lyömään tehokkaasti kiekko reppuun.
Isotalo: Uskon Jukka Jalosen painottavan ennen peliä kiekollista rohkeutta. Tshekki yritti pitää kiekkoa lauantaina mahdollisimman paljon alusta, jolloin tähtipelaajat jäivät ilman tikkariaan, eli kiekkoa. Peli kuitenkin passivoitui ja Venäjä marssi pahasti joukkueen yli. Tätä Suomen pitää varoa loppuun asti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!