Kanadan puolustajalupaus hehkuttaa Olli Määttää: ”Erinomainen johtaja”
Kanadan yksi kärkipuolustajia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa oleva Scott Harrington odottelee jo innolla alkavia kisoja.
London Knightissä OHL:ää yhdessä suomalaispuolustaja Olli Määtän kanssa tahkoava puolustaja jakoi SuomiKiekko-sivuston haastattelussa kehuja kollegalleen.
– Hän on erinomainen puolustaja. Monipuolinen pelaaja ja erinomainen johtaja, Harrington hehkutti hävityn Suomi-kamppailun jälkimainingeissa.
Yhteinen aika samassa seurajoukkueessa on vakuuttanut nuoren puolustajan.
– Uskon hänen tuovan Suomelle paljon osaamista yli- ja alivoimalle. Siinä mielessä hänelle on helppo ennustaa hyvää turnausta.
Kuittailua tulossa?
Suomi nappasi kisoihin valmistavassa turnauksessa lopulta 3-2-voiton Kanadasta. Harrington harmitteli tappiota, mutta näki ottelussa myös paljon hyvää. – Jokainen yrittää löytää vielä parastaan ja tutustua uuteen joukkueeseen. Olemme vasta matkan alussa, joten tästä suunta on ylöspäin. Onko Määtältä tulossa kuittailua ottelun lopputuloksesta? – En usko. Onneks hän ei ole niin rehvasteleva kaveri. Mutta katsotaan, jos ehtisi turnauksen aikana nähdä. Viimeistään sitten kisojen jälkeen, kanadalainen päätti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo) Lue lisää kanadalaisen mietteitä alkukaudesta sekä seurajoukkueen peräti 21 ottelun voittoputkesta lauantaina SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!