Vuosi taukoa teki TPS-käskijälle hyvää: ”Se oli silmiä avartavaa”
Syksyllä 2011 kenkää Ilveksestä saanut Juha Pajuoja ehti olla lähes vuoden poissa ammattivalmentamisen piiristä.
Se oli kuitenkin tärkeä vuosi. Kokenut valmentaja kertoi SuomiKiekko-sivuston haastattelussa tuon olleen tärkeä ajanjakso itsensä kehittämiselle.
– Oli hyvä päästä asiantuntijahommiin, näki finaalit ja pudotuspelit paikan päältä ja pystyi analysoimaan kahden joukkueen pelaamista läheltä, Pajuoja kertaili.
Katsomosta paljon pelejä seurannut käskijä kertaili saaneensa kiekkoon aivan uusia näkökulmia.
– Kyllä se auttaa. On ihan eri olla päivän painetilanteessa ja miettiä, pääseekö joku armeijasta ja miten toisen pelaajan sormi kestää pelaamista. Tai sitten päästä katsomaan touhua ylhäältä käsin ilman näitä ongelmia. Se oli silmiä avartavaa.
Pajuoja kertookin parhaan tilanteen olevan se, jossa valmentaja pystyy säännöllisin väliajoin päivittämään omaa näkemystään lajista.
– Ideaalitilannehan valmentamiselle on se, että teet neljän vuoden sopimuksen mallia 3+1. Valmennat kolme vuotta ja sitten yhden vuoden sivussa ja päivittäisit omaa ajattelua kiekosta.
Peliajattelu syventynyt kokemuksen myötä
Pajuoja kertoi kokevan olevansa arviolta sata vuotta kokeneempi kuin aloittaessaan 2006-2007 Ässissä liigavalmentajan uransa. Erityisesti pelin sisälle meneminen on aivan eriluokkaa. – On se valtavasti kehittynyt. Kun Hermeksessä aloitin, ei avauspelaamista harjoiteltu ollenkaan. Kyseessä oli lähinnä kamppailukiekkoa. Ainoa fokus oli siinä, kuka voittaa seuraan kaksinkamppailun. – Nyt pelaamista suunnitellaan paljon enemmän. Pelaamisen tasapaino on paljon parempi, kun aikaisemmin peli perustui vahvaan puolustuspelaamiseen. Vuoden tauon jälkeen myös Pajuoja on kehittänyt omaa tapaansa ajatella kiekkoa. Käskijä nostaa erityisesti puolustajan merkityksen nykykiekossa esille. – Nykyään puolustajan kiekollinen pelaaminen on noussut tärkeään rooliin hyökkäyksissä. Uskon, että mitä ylemmäs me saadaan kiekko pakin lavassa tulemaan, sitä laadukkaampia hyökkäyksiä saadaan aikaiseksi. Kahden potkujen jälkeen TPS on melkoinen näytönpaikka valmentajalle näyttää todellinen osaamisensa. Onko tämä urasi paras joukkue, jota olet päässyt valmentamaan? – Kyllä varmasti. Onhan se hieno kokemus päästä valmentamaan näinkin kovaa nippua. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku Lue lisää kokeneen valmentajan mietteitä omasta valmentajaurastaan ja uudesta alusta TPS:ssä keskiviikkona SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta