Pelicans löytämässä virettään: ”Tätä voi sanoa jo voittoputkeksi”
Pelicans jatkoi torstaina nousevia otteitaan, kun joukkue nappasi kotonaan lopulta tiukan voiton Ilveksestä lukemin 4-3.
Tasaisen väännön arkkitehdiksi nousi tuttu mies liigakaukaloista. Voittomaalin Lahden kiekkopyhätössä iskenyt Timo Pärssinen olikin ottelun jälkeen tyytyväinen mies.
– Tätä voi sanoa jo voittoputkeksi, kun on jo kolme peräkkäin. Nautitaan tästä tämä ilta ja huomenna taas töihin, tyytyväinen yli kolmensadan liigapelin konkari puhisi Yle Puheen haastattelussa.
Alkukaudesta heikosti esiintynyt lahtelaisryhmä on viime kierroksilla alkanut löytää kadoksissa ollutta peliään.
Pärssinen ei löytänyt kuitenkaan pelillisen nousun takaa sen suurempia taikakeinoja.
– On saatu sairastuvalta enemmän porukkaa ja sitä kautta saatu leveyttä. Koostumuksetkin on alkanut löytyä. Nyt meillä on sellainen ykkösnyrkki, joka pystyy tekemään tulosta. Sen taakse on hyvä rakentaa toimivat ketjut, jotka antavat sitten taustatukea.
Hyvävireisen Pelicansin taival jatkuu lauantaina, kun vastaan asettuu HIFK. Se on samalla Pärssisen paluu Helsinkiin sitten edellisten HIFK-vuosien.
– Olen innoissani kalenterista jo päivän katsonut. Tosi hauskaa on lähteä sinne pelaamaan, hyökkääjää päätti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!