KHL:n suomalainen päävalmentaja pettynyt – NHL-apu huonossa kunnossa
NHL-pelaajien värväyksessä on aina iso riski, kun joukkueet harkitsevat vahvistuksia.
Vaikka ammattipelaajat huolehtisivatkin fyysisestä kunnostaan, pelikunto on aivan eri asia. Pahimmillaan NHL-pelaajista ei ole mitään hyötyä, vaan päinvastoin he sekoittavat pakan ja vievät minuutit runkopelaajilta, joilla kuitenkin tullaan pelaamaan tosipelit keväällä.
NHL:ssä Winnipeg Jetsiä edustava Evander Kane siirtyi äskettäin suomalaisvalmentaja Kari Heikkilän alaisuuteen KHL-seura Dinamo Minskiin. Pettymys on ollut iso, sillä huippulupaus ei ole alkuunkaan tarvittavassa iskussa.
Dinamo hävisi sunnuntaina Spartakille maalein 1-4 Kanen merkitessä plus-miinus-tilastoon -3 peliajan ollessa ainoastaan 11.03. Heikkilä tiedostaa ongelman Kanen suhteen: pelaaja ei ole kunnossa.
– On totta, että hän ei ole valmis. Valitettavasti me pelaamme jo vuorokauden päästä seuraavan kerran, eikä meillä ole aikaa harjoitella ja kehittää täysillä omaa pelisysteemiämme, Heikkilä harmittelee seuransa verkkosivuilla.
– Kane on pelaaja, joka ei voi auttaa joukkuettamme heti, koska hän ei ole pelannut pitkään aikaan. Nyt hänellä ei ole helppoa.
Kane on pelannut kolme KHL-peliä ilman tehopisteitä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!