Filppulat pilasivat uuden päävalmentajan debyytin – ”Kärsivällisyys ei riittänyt”
TPS:n osalta päävalmentaja Juha Pajuojan ja NHL-työsulkuvahvistus Lauri Korpikosken debyyttiottelu alkoi iloisesti, kunnes vastustaja Jokerit tuli rinnalle ja lopulta ohi.
Yli 8000 katsojan edessä pelannut kotijoukkue kerkesi jo kahden maalin johtoon ennen kuin Jokerit sai paremman vaihteen päällensä.
– Aloitettiin ensimmäinen erä todella hyvin niin kuin odotinkin. Semmoinen into piukassa näillä hepuilla oli lähteä peliin, TPS:n Pajuoja totesi ottelun jälkeen seuran verkkosivuilla.
Toisessa erässä Jokerit nousi Valtteri Filppulan ja Ilari Filppulan johdolla ensin rinnalle ja lopulta kolmannessa erässä ohi. Se jäikin harmittamaan turkulaisten tuoretta päävalmentajaa.
– Meillä ei riitä semmoinen kärsivällisyys, että oltaisiin tuolla pelin sisällä ja osattaisiin rytmittää tätä peliä. Täytyy ymmärtää, että jos me johdetaan 2-0 peliä, niin ei ole kauhean oleellista, tehdäänkö me heti se kolmas maali siihen.
– Pitäisi ymmärtää, että hoidetaan huolellisesti tätä hetkeä eteenpäin, ja pakotetaan kaveri tekemään virheitä, Pajuoja analysoi tappion syitä.
TPS:n ottelut jatkuvasti nopeasti lauantaina, kun vastassa on Tappara. Kyseisessä ottelussa paluun turkulaisten riveihin tekee Petteri Nummelin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!