Alle 20-vuotiaat lähes parhailla nimillä mukana – ”Jokaisen pelaajan tulee olla täydellisesti sitoutunut”
Nuorten alle 20-vuotiaiden joukkue nimettiin maanantaina Ruotsissa Sundsvallissa käytävää turnausta varten.
Joukkueen päävalmentajan Harri Rindellin mukaan joukkue on rakentunut pitkälti tämän kauden aiempien turnauksien pohjalta.
– Teimme ison kartoituksen elokuun Lake Placidin turnauksessa ja syyskuun Tshekin tapahtumassa. Tietysti kilpailua MM-paikoista käydään yhä, ja alle 19-vuotiaiden joukkueessa on muutamia hyvät mahdollisuudet omaavia pelaajia, Rindell kertoo Leijonat.fi-sivustolla.
Vaikka Rindell ja joukkueen valmennusjohto saavat käyttöönsä lähes parhaan mahdollisen joukkueen, on muutama nimi sivussa loukkaantumisten takia. Jokereiden Teuvo Teräväinen, Saku Salminen ja Matti Lamberg olisivat olleet terveinä mukana joukkueessa.
Ruotsin turnauksessa jaetaankin jo tiukasti näyttöjä vuodenvaihteessa Venäjällä käytäviä nuorten MM-kisoja varten.
– Haluan nähdä pelaajilta hyvää asennetta ja sitoutumista. Jokaisen pelaajan tulee olla täydellisen sitoutunut rooliinsa MM-kisoissa, sillä kaikki eivät mahdu ykkösketjuun, Rindell alleviivaa.
Suomen joukkue Sundsvallin turnaukseen löytyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
Nuorten alle 20-vuotiaiden joukkue nimettiin maanantaina Ruotsissa Sundsvallissa käytävää turnausta varten.
Joukkueen päävalmentajan Harri Rindellin mukaan joukkue on rakentunut pitkälti tämän kauden aiempien turnauksien pohjalta.
– Teimme ison kartoituksen elokuun Lake Placidin turnauksessa ja syyskuun Tshekin tapahtumassa. Tietysti kilpailua MM-paikoista käydään yhä, ja alle 19-vuotiaiden joukkueessa on muutamia hyvät mahdollisuudet omaavia pelaajia, Rindell kertoo Leijonat.fi-sivustolla.
Vaikka Rindell ja joukkueen valmennusjohto saavat käyttöönsä lähes parhaan mahdollisen joukkueen, on muutama nimi sivussa loukkaantumisten takia. Jokereiden Teuvo Teräväinen, Saku Salminen ja Matti Lamberg olisivat olleet terveinä mukana joukkueessa.
Ruotsin turnauksessa jaetaankin jo tiukasti näyttöjä vuodenvaihteessa Venäjällä käytäviä nuorten MM-kisoja varten.
– Haluan nähdä pelaajilta hyvää asennetta ja sitoutumista. Jokaisen pelaajan tulee olla täydellisen sitoutunut rooliinsa MM-kisoissa, sillä kaikki eivät mahdu ykkösketjuun, Rindell alleviivaa.
Suomen joukkue Sundsvallin turnaukseen löytyy