Tappara huippuiskussa ennen SM-liigan alkua – "Oma peli jauhoi hyvin"
Kuva: Juha Tamminen
Tappara jatkoi rynnistystään European Trophyn alkulohkovaiheessa torstaina ja kaatoi Tukholmassa isäntänsä Djurgårdenin 5-3-lukemin. Tapparan ykkösmiehenä hääri jokaisessa maalissa mukana ollut Juha Leimu tehoilla 2+3=5. Leimu aloitti toisessa erässä Tapparan kirin 0-1-tappiosemasta kahdella maalillaan ja alusti erässä vielä kaksi muutakin Tapparan osumaa.
Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi ei voinut olla kuin tyytyväinen joukkueen ehjään esitykseen.
– Kokonaisuudessa peli oli hallussa ja meidän oma peli jauhoi hyvin. Ensimmäinen erä oli meidän erä, mutta kaveri teki siinä sitten maalin vähän kesken meidän pelaamisen. Ehkä pieni hermostuminen tuli siinä kohtaa, Rautakorpi European Trohpyn tiedotteessa.
– Toisessa erässä ketsuppipullo sitten aukesi ja tehtiin neljä maalia aika nopealla rytmillä. Toinen erä on muutenkin se, joka osoittaa sitä oman pelin kasassa pysymistä ja luisteluvoimaa. Se oli hyvä erä meiltä. Kolmannessa kaveri tuli vielä maalin päähän, mutta tehtiin heti seuraavassa vaihdossa maali.
Rautakorven mukaan täyden pistepotin ottamunen vieraskentällä ottelussa, missä oli jo runsaasti panoksia, kertoo joukkueen vahvuudesta.
– Vieraissa kun voittaa, niin kyllähän siinä mitataan myös joukkuetta. He olivat ennen tätä voittaneet kaikki peli kotona. Otettiin siitä haastetta ja tietysti tämä oli tärkeä myös meidän jatkopaikan suhteen. Tämä oli sellainen ensimmäinen yhteinen kokemus, kun panokset oli selkeästi tiedossa.
Tappara pelaa viimeiseen ET-turnauksen ottelun lokakuussa ja on erittäin lähellä jatkopaikkaa. Joukkue johtaa omaa lohkoaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”