Peltonen ihmettelee Jokerien toimintaa: "Vaikea käsittää, että tällaista tapahtuu"
Ville Peltonen on avautunut medialle lauantaisesta tapahtumasta, missä Jokerien Semir Ben-Amor taklasi miestä takaapäin ja jatkoi maassa olevan Peltosen rusikoimista. Peltonen kertoo, että ei muista tilanteesta kuin taklauksen, jonka jälkeen seuraava muistikuva on pukukopista.
– En muista taklauksen jälkeisistä hetkistä mitään. En edes tiennyt, että minua lyötiin, Peltonen kertoi Helsingin Sanomille.
Peltosen mukaan kahnaukset ja haastamiset ovat osa jääkiekkoa, mutta vastaparille pitää aina antaa mahdollisuus puolustautua. Hänen tapauksessaan tällaista tilannetta ei ollut ja hän ihmetteleekin, miten ammatillisesti huipputasoa olevassa Jokerien organisaatiossa voi näin päästä käymään.
– Pelaajia on voitu muistuttaa vastuustaan, mutta aina niin, että heillä on mahdollisuus puolustautua.
– Minun on vaikea käsittää, että sellaisten ammattilaisten kuin Jarmo Kekäläisen, Ossi Väänäsen ja Riku Hahlin joukkueessa tapahtuu jotain tällaista, Peltonen kertoi puolestaan MTV3:n haastattelussa.
Ben-Amoria on kunnioitettu paikalliskilpailijan leirissä. Senkin vuoksi tapaus on lyönyt Peltosenkin ällikällä.
– Semirillä ei ole meidän pukukopissa likaisen pelaajan maine. Häntä on pidetty kovana, mutta rehtinä pelaajana. Tämä oli erittäin yllättävää, aivan käsittämätöntä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!