Mestis ja Hockey Allsvenskan kohtaavat tähdistöottelussa
Suomen ja Ruotsin toiseksi korkeimmat sarjatasot kohtaavat marraskuussa tähdistöottelun merkeissä, kertoo Jääkiekkoliitto tiedotteessa.
Ottelu ja joukkueiden välinen taitokilpailu järjestetään Turussa pelattavan Karjala-turnauksen yhteydessä. Mestis-sarjakausi käynnistyy keskiviikkona 12.9. täydellä kuuden ottelun kierroksella ja viime kaudella debytoinut revanssiviikonloppu pelataan tällä kertaa kahdesti. Vahvasti laajentunut MestisTV jatkaa kasvuaan ja tällä kaudella tavoitteena on saada kaikki sarjan ottelut näkymään Internetin kautta.
Viime kaudella vauhtiin päässyt MestisTV jatkaa kasvuaan. Toissa kaudella kolmen joukkueen satsauksesta alkanut palvelu kehittyi roimasti ja viime kaudella verkossa näkyi yli 180 ottelua, joita tilattiin yhteensä yli 26 000 käyttäjälle. Viime kauden kokemukset ja tilastot ovat Mestiksen kehitysjohtaja Arto Sirviön mukaan todella hienoja ja osoittavat sen, että tällä tiellä kannattaa jatkaa.
– Viime kauden liigakarsintaottelun yli 3000 katsojaa kertoo hyvin, että palvelussa on potentiaalia, kertoo Sirviö.
Hänen mukaansa tällä kaudella tavoitteena on saada jokainen sarjan ottelu näkymään MestisTV:n kautta:
– Tavoite on äärimmäisen kunnianhimoinen, mutta mielestäni saavutettavissa. Seuroissa tehdään kovasti työtä tätä kohden, koska faneille MestisTV on mitä mainioin tapa seurata esimerkiksi oman joukkueen vieraspelejä.
Fanikulttuuri esillä revanssiviikonlopuilla
Kaudella 2012-2013 jokainen joukkue pelaa yhteensä 48 ottelua ja viime kauden villi kortti -kierroksen korvaa tällä kaudella toinen revanssiviikonloppu. Ensimmäinen revanssiviikonloppu pelataan 2.-3.11. ja otteluparien valintaoikeus määräytyi viime kauden sijoitusten perusteella. Toisen revanssiviikonlopun parit valittiin puolestaan käännetyllä järjestyksellä, jolloin sarjanousija HCK pääsi valitsemaan ensimmäisenä. – Joukkueet ja varsinkin faniryhmät olivat innoissaan revanssiviikonlopusta viime kaudella ja saivat aikaan todella hienoja tempauksia. Saamme tälläkin kaudella varmasti nähdä hienoja osoituksia suomalaisesta fanikulttuurista, Sirviö kertoo. Runkosarjan sijoille 1-8 sijoittuneet joukkueet selviytyvät pudotuspeleihin ja joukkueet sijoilla 9-10 säilyvät sarjassa. Sarjan kaksi viimeistä joukkuetta pelaavat keskenään ottelusarjan paras seitsemästä -järjestelmällä. Ottelusarjan häviäjä joutuu Mestiksen karsintasarjaan Suomi-sarjan kolmen parhaan joukkueen kanssa. Sarjan taustaorganisaatioon tehtiin merkittävä vahvistus, kun Jouko Palmula nimitettiin sarjan kurinpitäjäksi. Pitkän uran Suomen Jääkiekkoliiton erotuomaripäällikkönä tehnyt Palmula on kilpailupäällikkö Pirkka Antilan mukaan tervetullut lisäys sarjan taustalle. – Hän omaa kokemuksen huippukiekosta vuosikymmenten ajalta ja lisäksi hän tuntee kurinpidon haasteellisuuden kuin omat taskunsa, suitsuttaa sarjan ja Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkönä toimiva Antila.Tähdistöotteluita, taitokisoja ja seuravierailuja
Mestis ja Allsvenskan kohtaavat Turussa pelattavan Euro Hockey Tour -osakilpailun yhteydessä marraskuussa Nordic Challenge -työnimen alla. Mestiksen tähtisikermää valmentaa TuTo Hockeyn ruoria kääntävä leijonalegenda Juhani Tamminen ja viime kauden mestarin Vaasan Sportin päävalmentaja Pasi Räsänen. Joukkueen avauskokoonpano muodostuu Mestiksen manageripeli StarGM:n kautta. Joukkueiden välinen taitokisa järjestetään keskiviikkona 7.11. Suomen ja Venäjän välisen Euro Hockey Tour -ottelun erätauolla. Itse tähdistöottelu pelataan seuraavana päivänä Turun Kupittaan jäähallissa. Osana Nordic Challengea joukkueiden toiminnanjohtajat tekevät seuravierailuja tutustuen eri maan sarjojen toimintaan. Mestis-joukkueiden toiminnanjohtajat tekevät yhteistyössä Hockey Allsvenskanin oman seuravierailunsa Ruotsiin Västeråsin luokse. – Seuravierailut ovat tärkeä osa tätä yhteistyötä ja antavat varmasti Mestisseuroille tuoreita näkökulmia ja ideoita omaan tekemiseen, Sirviö povaa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!