Avangard Omskin fanit vaativat potkuja Petri Matikaiselle
Ensi viikkoa voidaan pitää ratkaisevana, sillä Avangard Omskin päävalmentaja Petri Matikainen on erittäin lähellä potkuja.
Faktaa: Avangard kärsi lauantaina jo neljännen peräkkäisen tappionsa KHL:ssä hävitessään Slovan Bratislavalle maalein 2-4 vieraissa. Kahdeksasta pelistä se on kerännyt ainoastaan kahdeksan pistettä ja maaliero on pahasti pakkasella 15-26.
Omskilaisseura on hengetön eikä Matikaisen pelitapa ihastuta faneja. Osa intohimoisista faneista jo kyselee: onko Matikaisella edes mitään pelitapaa? Valtaosa Avangardin kannattajista on kääntynyt Matikaista vastaan, mikä ei yleensä tiedä hyvää päävalmentajalle – osa vaatii jo potkuja HIFK:sta kesken sopimuskauden lähteneelle käskijälle.
Omskissa huudellaan erityisesti yhden pääkoutsin perään ja hän on Raimo Summanen eli Matikaisen edeltäjä Avangardissa.
”Eteenpäin on menty”
Matikainen yrittää turvata selustaansa selityksillä, joissa hän muistaa mainita loukkaantuneet pelaajat. Kolmannen peräkkäisen tappion jälkeen Matikainen sanoi, että ”eteenpäin on menty tappioista huolimatta”. Lauantaisen tukkapöllyn jälkilöylyissä suomalaisluotsi haikaili yhtenäisen joukkuepelin ja taistelun perään. Joukkeensa virittämisessä Matikaisen on sanottu epäonnistuneen kaikista eniten. – Meillä on edelleen pelaajia loukkaantuneina ja peluutamme nuoria. Mutta olen huolissani siitä, että emme vieläkään taistele yhtenä joukkueena. Meidän täytyy työskennellä enemmän jäällä ja nimenomaan joukkueena – meidän on myös tehtävä vähemmän virheitä, Matikainen sanoi lauantaisessa pressitilaisuudessa. – Tämä on vaikeaa aikaa meille, mutta me jatkamme työskentelyä, jotta tilanne paranee. Avangardin seuraava peli on maanantaina nousukuntoista Moskovan TsSKA:ta vastaan. Moskovalaisen miljoonamiehistön kiekkotähti Aleksandr Radulov antoi edellisessä pelissä myrskyvaroituksen kypärätempun muodossa. Matikaisella alkaa olemaan jo pakkovoiton paikka tai muuten mies lentää kuin leppäkeihäs Omskista.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!