Juhani Tamminen: "Jos häviämme, ei olla menty yhtään eteenpäin viime kaudesta"
TUTO Hockeyn ja Vaasan Sportin perjantaina 10.8. pelattavaa ottelua on Turussa odotettu pitkään.
Viime kauden turkulaisten osalta päättänyt ottelusarja Sportia vastaan päättyi suoraan neljässä ottelussa. Päävalmentaja Juhani Tamminen kertoo perjantain ottelun olevan merkittävä suunnannäyttäjä joukkueen tämän kauden suunnan osalta.
– Jos häviämme, ei olla menty yhtään eteenpäin viime kaudesta. Jos voitamme, olemme oikealla tiellä, Tamminen sanoo seuratiedotteessa.
– Meillä ei ole yhtään harjoitusottelua. Minun valmentamani joukkue lähtee pelaamaan joka ilta voitosta, hän jatkaa.
”Uskon sen näkyvän hyvänä liikkeenä Sport-pelissä”
Joukkuetta Pre Game Press Caféssa edustivat kapteeni Antti Virtanen ja kapteenistoon kuuluva Ville-Vesa Vainiola. Kaksikko vakuutti, että ensimmäistä ottelua on ehditty jo hetki odottaa. – Viime viikko saatiin treenata rauhassa, niin uskon sen näkyvän hyvänä liikkeenä Sport-pelissä, Virtanen tunnelmoi. Viljo Niemeläisen vetämät kesätreenit saavat myös kehuja. Joukkue on läpi kesän treenannut Viljon opeilla. – Jalat toimivat huomattavasti paremmin jäällä, mitä ennen. Joka kesän jälkeen ensimmäiset viikot jäällä ovat tuntuneet nivusissa ja reisissä. Nyt jalat ovat liikkuneet hyvin, eikä nivuset ole olleet ns tulessa, Vainiola säestää.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”