Viime kaudella pahasti NHL:ssä flopannut ruotsalaistähti: "En aio palata kotiin 15 vuoteen"
Huikean NHL-debyyttikauden jälkeen Magnus Pääjärven toinen sesonki Edmonton Oilersissa meni vihkoon pahemman kerran.
Kaudeksi 2010-2011 ruotsalainen siirtyi Elitserienin Timråsta Edmontonin riveihin. 21-vuotiaan hyökkääjän avauskausi oli vahva: pelejä pelkästään NHL:n puolella ja pisteitäkin syntyi 80 peliin mukavat 34.
Odotukset nousivat viime kesänä ja nuorukaiselta odotettiin todellista läpimurtoa. Viime kausi oli kuitenkin paha pettymys. Pääjärvi seilasi AHL:n ja NHL:n välillä tiuhaan ja kausi päättyi farmiseura Oklahoma City Baronsin paidassa.
– Voi sanoa, että viime kausi oli urani toistaiseksi vaikein. Aiemmin kaikki meni kuin itsestään oikeaan suuntaan, mutta viime kaudella kiekko ei todellakaan pomppinut minulle, Pääjärvi selvittää hockeysverige.se-sivustolla.
Pääjärvi teki jopa kansainvälistä läpimurtoa keväällä 2010, jolloin hän hurmasi monet vahvoilla esityksillään miesten MM-kisoissa. Hyökkääjä iski Ruotsille pisteet 5+4 ja valittiin MM-kisojen tähdistöön.
– Kaikki hyvä tapahtui aiemmin raketinnopeudella. Kun asiat alkoivat kääntyä vastaan, en tiennyt miten käsitellä vastoinkäymisiä.
Hankalasta talvesta huolimatta Pääjärvi katsoo luottavaisena tulevaan.
– En ole suunnitellut palaavani kotiin ainakaan 15 vuoteen. Olen valmis tekemään kaikkeni todistaakseni sen, että olen ansainnut paikkani NHL:ssä, Pääjärvi uhkuu.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?