TPS:ssä 20 SM-liigapeliä viime kaudella pelannut 17-vuotias Artturi Lehkonen päätti kauden päätteeksi siirtyä Kuopioon KalPan paitaan. TPS tunnettiin aikoinaan nuorten pelaajien hautomona kohti suuruutta, mutta onko nyt ruoho vihreämpää muualla? – KalPa oli pelityylinsä takia minulle selkeästi mieluisin vaihtoehto, sillä koin, että juuri täällä minulla olisi paras mahdollisuus kehittyä pelaajana, Lehkonen pohtii KalPan kotisivuilla. – Täällä on hyvä ja monipuolinen joukkue, jossa on myös paljon kokeneita pelaajia. Tällaiselle nuorelle kaverille on aina henkisesti tärkeää ja auttaa paljon, että joukkueesta löytyy kokeneita ja menestyneitä pelaajia. Lehkosen tavoitteet tulevalla kaudelle on valloittaa paikka pelaavassa kokoonpanossa ja kasvattaa vähitellen vastuuta. – Tavoitteena on päästä pelaamaan mahdollisimman monta peliä ja vakiinnuttaa pelipaikka kolmessa ensimmäisessä hyökkäyskentässä. Tietysti haluan tehdä myös niitä maaleja ja siten auttaa joukkuetta. – Lisäksi 20-vuotiaiden MM-kisat on minulle toinen sellainen oma tavoite, koska olisi hienoa päästä noihin kisoihin edustamaan Suomea. KalPa aloittaa kautensa 10. elokuuta harjoituspelillä Kärppiä vastaan, jonka jälkeen joukkue pelaa kahdeksan ottelua European Trophy -turnauksessa ennen SM-liigakauden alkua 17. elokuuta alkaen.
Lyö futikseen NordicBetille 50 euron riskitön veto! Kuittaa myös 100 euron bonus!

LUE MYÖS: