Jokeri-tähden sopimuskiista paisuu – KHL-seura kiistää kaiken
Jokereissa viimeiset neljä kautta pelanneen hyökkääjän Janne Lahden sopimustilanne hämmentää edelleen.
Lahden KHL-sopimuksesta Barys Astanan kanssa uutisoitiin ensimmäisen kerran 1. toukokuuta.
Kuten SuomiKiekko-sivusto jo uutisoi (lue tästä), kazakstanilainen kiekkoportaali Shaiba väitti Lahden jääneen ilman kontrahtia Barys Astanaan. Syynä oli se, että Lahden sopimusta värkkäsi tuolloin jo väistynyt Barys Astanan johto eikä pelaajan nimeä saatu koskaan paperille.
Barys Astana tiedotti uusista pelaajista hetki sitten. Tässä listassa ei ole Lahden nimeä, mutta sen sijaan esimerkiksi suomalaisveskari Teemu Lassila löytyy. KHL:n virallisilla verkkosivuilla ei löydy myöskään vahvistusta Lahden ja Barys Astanan sopimuksesta.
Nyt sovsport.ru kirjoittaa, että Lahti olisi todella allekirjoittanut KHL-sopimuksen ja tiedot olisi syötetty KHL:n tietokantaan. Kazakstanilaisseura kuitenkin kiistää sopimuksen voimassaolon. Barys Astanan näkökulmasta seuran vanhan johdon tekemät sopimukset eivät sido uutta johtoa.
KHL-liigan pelaajayhdistys puolustaa Lahden sopimusta Barys Astanan kanssa ja pitää seuraa korvausvelvollisena sopimuksen purkamisesta, jos Barys Astana ei halua Lahtea tulevaksi sesongiksi.
SuomiKiekko-sivusto seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
Jokereissa viimeiset neljä kautta pelanneen hyökkääjän Janne Lahden sopimustilanne hämmentää edelleen.
Lahden KHL-sopimuksesta Barys Astanan kanssa uutisoitiin ensimmäisen kerran 1.