Erikoishaastattelussa KHL-hyökkääjä Petteri Wirtanen – "Asenne on kohdillaan"
Ensi kaudella KHL-seura Donbass Donetskissa hyökkäävä Petteri Wirtanen selvittää SuomiKiekon haastattelussa, että tavoitteet uudessa seurassa ovat korkealla.
Kuukausi on jo vaihtunut heinäkuuksi. Kuinka kesäsi on tähän mennessä sujunut?
Aika lailla ihan normaalia kesän viettoa ja treeniä sitten siihen kylkeen. Sellaista akkujen latailua tulevaa kautta silmällä pitäen.
Uuteen KHL-seuraaan siirtyy sinun lisäksesi kolme muutakin suomalaista eli puolustaja Pasi Puistola sekä hyökkääjät Jani Tuppurainen sekä Tuomas Kiiskinen. Mikä oli heidän merkityksensä siinä, että päätit jatkaa uraasi ukrainalaisseurassa?
Kyllä se kieltämättä vaikutti. Kun tuli tällainen mahdollisuus eteen, niin otin sitten muutaman puhelun muun muassa Puistolan Pasille. Maanmiehet helpottavat sopeutumista ja se auttaa, kun saa puhua omaa kieltään.
Suomalaisesta vinkkelistä Ukraina ei ole perinteisin kiekkomaa. Mitä tiedät Donetskista tai seurasta etukäteen?
En ole vielä käynyt paikalla. Suurin osa kaupungista on nähty jalkapallon EM-kisojen kautta. Muutoin ei ole hirveästi tietoa. Ensi lauantaina sitten näkee, millainen paikka on. Silloin lähdetään Tuppuraisen ja Kiiskisen kanssa matkaan.
Oletko saanut kesäharjoittelua varten seuralta ohjeet vai kuinka treeniohjelma on laadittu?
Jätkien kanssa olemme käyneet treenaamassa porukassa. Valmentaja (Julius Shupler) soitti aiemmin ja sanoi, että ole kunnossa kun tulet. Omaan tahtiin olen pystynyt treenaamaan muistin pohjalta.
Millainen ohjelma joukkueellanne on, kun yhteistreenit kohta alkavat? Ehdittekö käydä Suomessa ennen sarjakauden avausta?
Tulemme melkein heti parin viikon leirille Suomeen Valkeakoskelle ja sitten pariksi viikoksi Slovakiaan. Nämä ovat ainakin tämän hetken suunnitelmat. Pehmeä laskeutuminen siis kyseessä.
Donbass Donetsk pelasi viime kaudella VHL-sarjaa, joka on KHL:n alapuolella. Minkälaisia odotuksia sinulla on uuden KHL-tulokkaan suhteen?
Seuran viesti on ollut se, että tosissaan lähdetään menestymään. Vaikea tosin sanoa kilpailukyvystä mitään, mutta näin olen ymmärtänyt, että menestystä lähdetään hakemaan. Kausi sitten näyttää, että mihin asti rahkeet yltävät. Hyvällä ja luottavaisella mielellä matkaan.
Entäpä omat tavoitteet?
Tässä on tarkoitus lähteä auttamaan joukkuetta kiven kovassa sarjassa. Jos sinne menee vähän katselemaan ja ihmettelemään, niin kyyti tulee olemaan kylmää. Sillä tavalla olen asennoitunut ja katsotaan, miten lähtee kulkemaan. Asenne on kohdillaan, siitä ei jää ainakaan kiinni.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”