Leijonien nöyryyttävä USA-tappio johtui osittain myös vastustajan mainiosta pelaamisesta.

Yhdysvaltojen päävalmentaja Scott Gordon ei peitellyt tyytyväisyyttään jenkkien murskattua Leijonat 5-0.

– Tämä oli parasta peliämme neljään vuoteen eli sinä aikana kun minä olen ollut mukana, Gordon kertoi usahockey.comille.

NHL-seura Toronto Maple Leafsin apuvalmentaja Gordon on ollut USA:n mukana MM-kisoissa neljä kertaa. Vuonna 2009 hän oli apuvalmentajana ja vuodesta 2010 lähtien Gordon on toiminut päävalmentajana.

Gordonin alaisuudessa USA ei ole menestystynyt kovinkaan mairittelevasti. Hänen ollessa apuvalmentaja USA sijoittui 2009 neljänneksi, mutta miehen ollessa ruorissa 2010 sijoitus oli vasta 13:s ja viime vuonna 8:s.