NHL-joukkue Minnesota Wildin toimitusjohtaja Chuck Fletcher on luottavainen siihen, että joukkueen kanssa alkuviikosta sopimuksen tehnyt Mikael Granlund ottaa heti paikkansa NHL:ssä. Syy, miksi sopimus tehtiin vasta nyt oli käytännöllinen. – Mikael teki erittäin selväksi viime kesänä, että hänellä oli muutamia asioita hoidettavana Suomessa, Fletcher kertoo ESPN1500.com:ssa viitaten mm. asevelvollisuuden suorittamiseen ja lukion käyntiin. – Sopimuksesta ei ollut koskaan mitään epäselvyyttä. Meillä on ollut hyvä keskusteluyhteys hänen kanssaan aina hänen NHL-varauksestamme lähtien. Minnesotan ajatusmaailmaan kuuluu nostaa pelaajia NHL-joukkueeseensa vasta, kun he ovat valmiita jäämään sinne pysyvästi. – Emme halua kiirehtiä nuorten pelaajien kanssa. Haluamme varmistaa kaikin mahdollisin tavoin, että he voivat menestyä, kun tulevat tänne. Fletcher uskoo Granlundin ottavan heti paikkansa Minnesotan NHL-joukkueessa. Minnesota kaipailee tehoja hyökkäyspäähän, mihin Granlundkin pystyy tuomaan oman panoksensa. Joukkue oli maalinteossa NHL:n heikoin viime kaudella keskiarvollaan 2,02 maalia/ottelu. – Teemme päätöksiä sen mukaan mitä olemme nähneet. Odotamme, että hän pelaa heti ensi kaudella ja tekee tulosta. Hän on todellakin valmis NHL:ään.
Runsaasti kertoimia ja livevetoa jääkiekkoon löytyy Unibetilta.

LUE MYÖS: