Leijonien MM-debytantti oli lähellä maalintekoakin – "Kun ei mene, niin ei mene"
Leijonien tyytyväisin pelaaja Ranska-pelin jälkeen lienee ollut MM-debyyttinsä tehnyt KalPa-hyökkääjä Tuomas Kiiskinen. Kiiskinen nousi hieman yllättäen joukkueeseen, jättäen mm. Ville Peltosen nuolemaan näppejä MM-joukkueen ulkopuolelle.
Kiiskisen ja toisen debytantin JYP:n Jani Tuppuraisen unelma kävi toteen, kun peliä edeltävänä päivän Leijonien valmennusjohto kertoi, että miesten kisapassit leimataan vihdoin viimein, ja joukkue on nyt lopullisessa kokoonpanossa.
Pelaajat pääsivät pelaamaan Ranska-pelissä Leijonien nelosketjussa. Kiiskisen tunnelmat ottelun päätyttyä olivat loistavat, kun vihdoin ja viimein kutsu MM-jäälle kävi.
– Hyvä fiilis totta kai. Tänään jopa vähän jännitti, ja alussa oli vaikea saada jalkoja liikkeelle. Eka erä oli aika tahmea, mutta koko ajan parani. Hienoa aloittaa MM-kisat tällaisella voitolla, Kiiskinen kertoi ottelun jälkeen.
Ketju, jossa uusien miesten keskellä pelasi Petri Kontiola, oli vasta toista päivää kasassa.
– Ihan hyvin ketjun peli meni. Koko ajan parani pelin edetessä. Kaksi äijää tuli parin viikon tauolta peleihin takaisin, niin vähän aikaa menee pelituntuman löytymiseen.
Kiiskinen sai syöttöpisteen Suomen 5-0-maaliin. Hänellä oli myös paikka itse tehdä maali, kun hän sai hyvän syötön ketjukaveriltaan Tuppuraiselta. Kiiskinen näytti mailatekniikkaa ohittamalla puolustajan, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu.
– Sanoin ”Allulle”, että kiekko tuli niin hyvin lapaan, että pakko oli jotain erilaista kokeilla. Mutta kun ei mene, niin ei mene.
Leijonat eivät ole vielä kertoneet millä kokoopanolla mennään perjantain Kanada-otteluun. Antti Pihlström ja Mika Pyörälä olivat kenttäpelaajista torstaina lepovuorossa.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia