Leijona-vahti Lehtonen luottavaisena – "Mahdollisuudet mihin vain"
Pari ottelua EHT-turnauksessa vakuuttavasti pelannut Kari Lehtosen mukaan kilpailutilanne MM-kisoissa on mielenkiintoinen. Suomen lisäksi useilla mailla on saumat nappionnistumisella taistella mitaleista.
– MM-kisat on lyhyt turnaus, jossa on aina mahdollisuudet ihan mihin vaan. 6-8 joukkuetta on sellaisia, jotka voivat kulta kaulassa täältä lähteä viimeisen pelin jälkeen. Se tekee kisoista erityisen kiinnostavan, Lehtonen kertoo MMkisat2012.com-sivuston haastattelussa.
Kun Lehtonen vapautui NHL:stä hänen joukkueensa Dallas Starsin pudotessa jatkopeleistä, matka MM-kisoihin oli selvä valinta.
– Se helpotti ratkaisua, että kisat ovat kotimaassa. Halusin tulla tänne ja energiaa riitti raskaan kauden jälkeen. Tästä paikasta on hienoja muistoja ja on kiva tulla taas tänne pelaamaan.
Suomella on kova maalivahtikolmikko ja nyt Lehtonen näyttää ottaneen ykköspaikan hyvillä esityksillään. Leijonat perinteisesti peluuttaa alkusarjassa kahta vahtia suurin piirteen puoliksi ja vakuuttavampi jatkaa. Maalivahtien kilpailutilanne on Lehtosen mukaan perinteinen.
– Ihan reilu meininki tässä on. Aina kun Suomen joukkueeseen tulee pelaamaan, kuten rapakon takanakin, kilpailu on kovaa. Se kenellä kiekot tarttuu, niin se saa varmaan pelata. Luonnollisesti yritän tehdä kaikkeni, että se olisin minä.
Lue Kari Lehtosen haastattelu kokonaisuudessaan täältä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
Pari ottelua EHT-turnauksessa vakuuttavasti pelannut Kari Lehtosen mukaan kilpailutilanne MM-kisoissa on mielenkiintoinen. Suomen lisäksi useilla mailla on saumat nappionnistumisella taistella mitaleista.
– MM-kisat on lyhyt turnaus, jossa on aina mahdollisuudet ihan mihin vaan. 6-8 joukkuetta on sellaisia, jotka voivat kulta kaulassa täältä lähteä viimeisen pelin jälkeen. Se tekee kisoista erityisen kiinnostavan, Lehtonen kertoo