Leijona-ennakko: Suomen laitettava Venäjän tähdet ojennukseen
Leijonat raivasi hienolla USA-voitolla tiensä välieriin Venäjää vastaan. Nimivahva nippu on vaikea kammettavaksi, mutta Leijonilla on kaikki edellytykset edetä aina finaaliin asti. SuomiKiekko poimii esiin kolme ratkaisun paikkaa.
1. Yksilötaito vs. joukkuepeli
Paperilla tämän ottelun ehdoton jatkaja on Venäjä. Punakoneesta löytyy lukuisia maailmanluokan ratkaisijoita Jevgeni Malkinista Aleksandr Ovetshkiniin. Venäjä pelaa enemmän intuition kuin tarkan pelisapluunan varassa. Suomen on puolustettava vastustajan taidot pois tiivillä viisikkopelillä. Jos tämä onnistuu, venäläistähdet sortunevat perisyntiinsä eli itsepäiseen sooloiluun. Leijonien on päästävä venäläisten ihon alle tukahduttamalla heidän pelihuumori.
2. Maalivahdit
Leijonien Petri Vehanen ei ole hävinnyt MM-kisoissa otteluakaan. Mies huokuu rauhallisuutta ja itsevarmuutta – se tarttuu koko joukkueeseen. Vastapäässä torjunee Semjon Varlamov. Tilastojen valossa ottelussa kohtaavat kisojen parhaimmat maalivahdit. Varlamov on torjunut hyvin, mutta ei niin varmasti kuin Vehanen. Nämä herrat ovat ottelun kaksi tärkeintä pelaajaa.
3. Erikoistilanteet
Ylivoimatehokkuus menee kutakuinkin tasan. Suomi on tehnyt 11 maalia ylivoimalla Venäjän yhdeksää vastaan. Sen sijaan jäähyjen tappamisessa Leijonat on parikin askelta edellä. Sinivalkoisten alivoimaprosentti on päälle 85, kun taas Venäjällä vaatimaton 70. Jos Leijonat karvaa aggressiivisesti ja saa vastustajan turhautumaan jäähyihin, on voitto lähellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!