Kanadan kapteeni tyytyväinen MM-avaukseen – "Oli paikkoja tehdä useampikin maali"

Kanada voitti MM-avauspelissään Slovakian niukasti 3-2. Kanada näytti jo karkaavan selvään voittoon, mutta Slovakia nosti omaa tasoaan ottelun lopussa.

Kanadan kapteeni Ryan Getzlaf kuvaili peliä hankalaksi, mutta oli tyytyväinen täyteen pistepottiin.

– Peli oli vähän sekava alussa, mutta me paransimme pelin edetessä ja meillä oli mahdollisuuksia tehdä useampikin maali. Saimme kolme pistettä ja turnaus lähti siten hyvin käyntiin, Getzlaf kertoi ottelun jälkeen.

Kanadan maalintekijät olivat Jamie Benn, Jordan Eberle ja Andrew Ladd. Slovakialta onnistuivat Tomas Tatar sekä Milan Bartovic.

Haastetta pohjoisamerikkalaisille tuo Euroopassa käytettävä isompi kaukalo. NHL:ssä Anaheim Ducksia edustavan Getzlafin mukaan se vaatii hieman erilaista peliä kuin mihin he ovat tottuneet.

– Peliä pitää tottakai miettiä eri tavalla. Esimerkiksi, kun kiekko on kimpoaa laidoista hyökkäysalueella, niin täällä niistä ei synny vaarallisia maalintekopaikkoja pidemmän etäisyyden vuoksi. On parempi pitää kiekkoa ja kontrolloida peliä. Mutta nämä asiat kehittyvät kun turnaus etenee.

Kanadan pelit jatkuvat lauantai-iltana USA:ta vastaan. Joukkueiden pelaajat ovat lähes kaikki toisilleen tuttuja taalajäiltä.

– Heillä on erittäin hyvä joukkue, ja tunnemme suurimman osan pelaajista. Odotamme siitä isoa ottelua, ja aiomme olla valmiita.

Leijonat kohtaava Kanadan viikon päästä perjantaina 11.5.

Kai Lintinen, Hartwall Areena