Jukka Jalonen Leijonien starttiviikosta – "Tekemisen meininkiä oli"
Leijonien ensimmäinen leiriviikko päättyi kahteen Sveitsi-otteluun. Saldona oli yksi voitto ja yksi tappio.
Jälkimmäisessä ottelussa alettiin näkemään sellaista peliä, mitä valmennusjohto joukkueeltaan halusi.
– Välillä menee vähän aikaa, että ryhmästä tulee joukkue. Nyt me oltiin tänään joukkue alusta asti. Tekemisen meininki oli toisessa pelissä jo eri luokkaa kuin ensimmäisessä. Kukaan ei ujostellut ja pelattiin hyvä peli, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi jälkimmäistä Sveitsi-ottelua MTV3:lle
Joukkueesta Jalonen nimesi erityisesti yhden pelaajan, joka ilahdutti. Takaportin kautta joukkueeseen nimetty Veli-Matti Savinainen jatkaa myös seuraavalla leiriviikolla.
– Jos yhden nimen haluaa nostaa, niin Veli-Matti Savinainen tuli hyvin näihin kinkereihin mukaan. Kaksi hyvää kansainvälistä peliä ja kylmänrauhallista joukkuepeliä ja pystyi tekemään omia ratkaisuja ja tärkeän maalin tänään.
Vaikka pelillisesti saldo ei ollut kummoinen, niin pelit antoivat valmennusjohdolle lisätietoa pelaajista ja heidän tämän hetkisestä tasosta.
– Kyllä täältä aina saadaan informaatiota, mutta saatiinko sitä mitä haluttiin, niin sitä pitää miettiä. Nähdään miten pelaajat pelaavat yksilötasolla ja joukkuepeliäkin pitää koko ajan parantaa vaikka joukkue koko ajan muuttuu. Tekemisen nousujohteisuus loppua kohden oli hyvä asia.
Katso toisen viikon leiriryhmä:
13 uutta pelaajaa kakkosviikolle, ei Granlundia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”