Esa Tikkaselta kovaa kritiikkiä: "Tuomaritoiminta häpeällistä!"
Kiekkolegenda Esa Tikkanen oli monen muun tavoin pettynyt keskiviikkoisen Pelicans-Blues-pelin ratkaisuhetkiin.
”Tikin” mukaan Bluesin Ville Varakkaan ja Lauri Marjamäen saamat rangaistukset eivät kuulu lainkaan playoffien henkeen.
– Peli on päättynyt, turha noista on enää nitistä. Mutta ei tuollaisia jäähyjä anneta playoffseissa. Puhdas, kova taklaus Varakkaalta, ja pientä suunsoittoa ja luukun paiskomista Marjamäeltä, ja Pelicans 5-3-ylivoimalle. Häpeällistä.
– Kun ratkotaan playoff-pelin voittoa, tuomareiden ei pitäisi puuttua noin vahvasti tapahtumien kulkuun antamalla käsittämättömiä jäähyjä. Myös Jyväskylän pelin ratkaisumaali herätti monta kysymystä, Tikkanen puhisee peliyhtiö Unibetin tiedotteessa.
”Tiki” uskoo, että tänään molemmissa ottelupareissa voitot menevät edellispäivänä tappion kärsineille.
– Bluesilla jäi varmasti eilisestä hampaankoloon, ja joukkue näytti pystyvänsä pelin hallintaan myös Pelicansia vastaan. Blues on kotonaan vahva, uskon sarjan menevän tasoihin kotivoitolla.
– Jokerit piti Jyväskylässä kiekkoa ja loi paikkoja, mutta maaleja ei saatu mistään. Pitää kuitenkin nostaa JYPille hattua, joukkue pelasi erittäin hyvin. JYP iski hyvin paikoista, ja heti alussa tullut maali rentoutti varmasti joukkueen peliä. Nämä ovat olleet tiukkoja yhden maalin pelejä, ja näin tulee myös jatkumaan, Tikkanen arvelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?